Syntymäpäivän kunniaksi tähän hieman lyhyitä tarinoita. Tarkoituksena on ollut kirjoittaa noin 100 sanan mittaisia juttuja joissa olisi kerrottuna jokin tarina. Osa noista tosin jää pelkiksi tuokiokuviksi. Tahtoisin myös kiittää kaikkia lukijoita ja minulle kommentteja antaneita ja toivon, että voitte tarjota niitä minulle tulevaisuudessakin.
--
Mies katsoi sumentuvin silmin ikkunalaudalla istuvaa kissaansa. Syksyinen sade ropisi kuuluvasti ulkona peltiseen ikkunalautaan. Syksy oli hyvä aika kuolla, mennä levolle yhdessä luonnon kanssa. Johan hän oli täällä kitunut aikansa, talvisodan käynyt mies. Hän sulki silmänsä ja kuunteli muistoistaan nousevaa, kaukaista tykkitulen kumua. Mies ihmetteli miten hyvin sen saattoi muistaa. Niin paljon paremmin kuin mitään muuta. Kuten kaikki muutkin sodanaikaiset asiat. Kissa kehräsi, hyppäsi syliin. Sen lämpö levisi miehen kangistuvaan kehoon. No ehkä sittenkin vielä keittäisin yhdet kahvit ennen kuolemista, mies tuumi. Hän nosti kissan luisevilta jaloiltaan ja lähti keittiöön etsimään kahvipannua ja kohentamaan hellaan tulta. Hän ei suodatinkahveista perustanut. Mokomia nykyajan kotkotuksia.
--
Tyttö juoksi. Hänen alabasterinvärinen ihonsa kuulsi kirkkaassa kuunvalossa sydämen lyödessä hurjasti askelten tahtiin. Yöllisen sademetsän huumaavat äänet jäivät taakse hänen saapuessaan kuutamossa kylpevälle hiekkarannalle. Sadan metrin päässä rannalle vedettynä odotti hänen pieni veneensä. Sitä kohti hän nyt juoksi, ja epätoivo toi askeleisiin raivokasta pontta. Hänen takanaan metsä oksensi hietikolle kolme miestä. Nähdessään tytön miehet ponnahtivat juoksuun poikki hietikon, ja alkoivat kuroa etäisyyttä umpeen saalistavien leijonien nopeudella. Tyttö pääsi veneelle, ja työnsi sen veteen niin nopeasti kuin pystyi. Hän kompuroi tuhdolle ja ryhtyi kiskomaan venettä nopein, paniikinomaisin vedoin. Soutu eteni tuskastuttavan hitaasti, ja miesten saavuttaessa rannan toinen heistä sinkosi keihäänsä kohti venettä. Se iskeytyi puisen veneen pohjaan tytön jalan viereen, jääden täräjämään siihen kuin vinoon pystytetty masto. Tyttö hätkähti rajusti, mutta jatkoi sitten soutamista pitkin vedoin. Tytön takana, kuunvalon hopeoimalla lahdella keinahteli suuri purjelaiva, pelastuksen satama.
--
Hangen pinta kiilsi kevätauringossa sietämättömän kirkkaana. Poika suojasi silmiään katsoessaan yli lumitasangon, ja mietti samalla missähän Helena mahtoi kupata. Heidän piti tavata täällä, niinkuin joka sunnuntai olivat koko talven tehneet. Poika raaputteli lunta suksiensa pohjasta. Ei olisi pitänyt laittaa liisteriä, poika tuumi. Räystäät tiputtivat vettä solkenaan ja aurinko helotti sulattaen hankea melkein silmissä. Aikansa poika odotteli paikallaan, vaihdellen painoaan jalalta toiselle kasvavan huolestumisen kanssa. Helena oli rikkaan talon tyttö eikä hänen kaltaisellaan rengin pojalla ollut asiaa semmoisen kanssa riiuulle, paitsi ilman lupaa. Viimein lähti poika hiihtelemään kohti helenan kotia, josko se sieltä kuitenkin löytyisi. Kauas ei poika ehtinyt hiihtää, kun Helena viimein hiihti vastaan, kultaiset hiukset punaisen pipon alta auringonvalossa leiskuen. Poika huokaisi helpotuksesta.
--
Kapteeni John Arrowbuck sipaisi rasvaista lettiään pois silmiltä ohjatessaan punaisen aluksensa suoraan Jupiterin kaasukehään. Hänen siipimiehensä seurasivat tiukasti hänen tuntumassaan, vaikka temppu oli kuolemaa halveksuva. Yrittäkööt tulla perässä, mietti kapteeni katsoessaan kuinka hänen sensorinsa hiljalleen pimenivät ja kapitalistisen konfederaation aluksien kaiut hävisivät näytöltä. Yläkaasukehässä lentäminen oli kuoppaista kyytiä, ja silloin tällöin aluksen tietokone varoitteli häntä milloin minkäkin pikkuosan vaurioitumisesta. Kapteeni ei siitä välittänyt, vaan jatkoi siipimiehineen matkaansa. He kiersivät planeetan kääntöpuolelle ja sinkosivat aluksensa matkaan kohti salaista kapinallisten tukikohtaa. Yksi aluksista oli kuitenkin kadonnut matkalle. Kaikki olivat vaitonaisia, niin moni heistä oli jo kuollut taistelussa kapitalistisikoja vastaan. Mikään ei kuitenkaan ollut liian suuri uhraus, ja he jatkaisivat taistelua varmasti viimeiseen toveriin saakka.
--
Jaakko istui laiturin nokassa kuten niin monena aamuna aikaisemminkin. Vesi tuntui viileältä varpaissa ja hän nuuski järven tuoksua. Vain täällä hän pystyi hetkeksi unohtamaan kaiken. Senkin, miten äiti ja isä olivat taas aloittaneet aamun pullosta. Oli taas se aika kuusta kun tilillä oli hetken aikaa rahaa. Loppukuusta ostettaisiin sitten makkaraa kupongeilla. Tai se kuinka "kaverit" koulussa kiusasivat. Haukkuivat alkkikseksi tai nörtiksi. Tiinakin, joka oli toisinaan niin mukava, intaantui muiden joukossa eilen ilkeäksi. Jaakko ravisti murheet jalkoihin ja huljutteli ne sieltä viileään järveen. Kuikkapari lensi järvellä. Niillä piti kiirettä näin alkukesästä. Jaakko huokasi, tämä oli hänen paikkansa, eikä sitä kukaan veisi häneltä pois.
--
Näin kyläläisten metsästyspartion soihdut jo kaukaa. Heillä oli mukanaan koiria, ja syvällä sisimmässäni tiesin, ettei hän pystyisi eksyttämään niitä tällä kertaa. Olimme yrittäneet tavata salaa, mutta hän oli peto, eikä peto pääse luonnostaan järkeilemällä. Kyläläiset olivat menettäneet liian monta lammasta ja vuohta, he vaativat verta. Yritin hoputtaa häntä pakenemaan, mutta hän vain syleili minua. Tunsin hänen tuoksunsa, se oli täynnä raakaa elinvoimaa. Se oli luotaantyöntävän voimakas, ja vain rakkauteni tähden saatoin sitä sietää. Hän odotti luonani pitkään, liian pitkään. Vasta kun koirien ja vihaisten miesten haju jo tuntui ympärillämme hän irrottautui minusta ja syöksyi metsään. Liian myöhään hän sen teki ja silloin näin hänet viimeisen kerran.
torstai 6. toukokuuta 2010
lauantai 13. maaliskuuta 2010
Voima ja suunta, osa 1
Dreijani pyörii vinhasti. Ympäri ja taas ympäri se pyörii, huutaen ympyräliikkeen muotoista harmoniaansa ympärilleen koko olemuksensa voimalla. Liikkeen keskustassa, myrskyn silmässä, käteni muovaavat savea. Saven muoto muuttuu matalasta korkeaksi ja taas matalaksi, aaltoillen kuin elävä olento käteni ohjauksen alla. Se löytää viimein muotonsa ja reunat kaartuvat ylös kauniisti, muodostaen täydellisen saviastian aihion. Käsken dreijan pysähtyä, ja se tottelee, vapauttaen itsensä hidastumaan. Hitaasti liike hiljenee ja viimein äänettä pysähtyy. Dreija on mestarini tekemä, eikä siinä ole katkaisinta käynnistämistä tai sammuttamista varten. Me, jotka olemme ympyrävoiman salaisuuksiin vihkiytyneitä, emme sellaisia tarvitse.
Työni keskeytyy ulkoa kuuluviin ääniin ja astun ovesta auringonpaisteeseen nähdäkseni mistä on kysymys. Viisi sotilasta astelee pientä, hyvin hoidetun puutarhamme reunustamaa pihatietä minua kohti. Aurinko paistaa kirkkaasti, ja sen valo välkehtii sotilaiden varustuksen ja aseiden metalliosista ja värikkäistä vaatteista heidän lähestyessään. Näen että he ovat kovin nuoria ja heidän olemuksessaan vuorottelevat innokkuus ja epävarmuus kietoutuneina toisiinsa. Astun ulos matalasta talostamme, ja pihapolun pyöreät kivet rasahtavat pehmeän kenkäni alla. Siinä missä sotilaat ovat hoikkia ja luisevia, suorastaan nälkiintyneitä, ovat minun piirteeni pyöreät ja vartaloni kaari muodostaa sopusointuisen ja tasaisen pinnan. Minun päälläni on yksinkertainen, ruskea ja kulunut vaateparsi, joten eroan eteeni kävelevistä sotilaista kuin tiikeri kurkiparvesta.
Sotilaiden johtaja tivaa minulta kovaan ääneen, hyvin epäkohteliaasti:
"Oletko sinä Qin Yiang, mestari Kang Lingin oppipoika?"
"Olen minä. Ketähän minulla on kunnia puhutella", vastaan rauhallisesti. Nuoren sotilaan ulospäin suuntautuva energia lämmittää kasvojani, mutta se on kuitenkin heikko, kuin kevyt tuulenvire. Seison paikallani rauhallisena, odottaen vastausta. Sotilasjohtaja epäröi hetken, mutta tiuskaisee viimein.
"Komentaja Chin on nimeni, ja tässä on sinua koskeva virallinen pidätysmääräys. Meidän tehtävänämme on viedä sinut Kenraali Xingin luo, hänen vaatimuksestaan." Nuori mies vilkuttelee kädessään paperia jossa on kenraalin virallinen sinetti.
"Lähden kyllä mukaanne, mutta joudutte odottamaan. En voi jättää taloa vartioimatta ennenkuin mestarini palaa.
"Ei meillä ole aikaa odotella koko päivää, joko lähdet vapaaehtoisesti tai me viemme sinut väkisin". Chin on kuin riikinkukko yrittäessään tehdä itsestään mahdollisimman tärkeän ja vaarallisen näköisen. Minä tukeudun maahan ja mietin mitä tehdä. En halua joutua kahakkaan sotilaiden kanssa, mutta minun on pidettävä lupaukseni mestarille. Yritän vielä sovitella.
"En voi loukata mestarille antamaani lupausta, mutta voin antaa toisen lupauksen teille. Heti kun mestarini saapuu, tulen itse varuskuntaan ja antaudun kenraalillenne."
Chin epäröi. Tunnen hänen epävarmuutensa ja toivon, että hän hyväksyisi tarjoukseni. Hän on kuitenkin hyvin nuori, ja kovin arka kasvojensa menettämisestä.
"Lähdet nyt joko hyvällä tai pahalla!"
Chin tarttuu käteeni aikeenaan kuljettaa minut pois. En halua pahentaa tilannetta vastustamalla, mutta en voi luopua periaatteestani. Tukeudun maahan ja siirrän hänen vetävän voimansa osaksi sisäistä liikettäni. Chin ei saa minua hievahtamaankaan paikaltani. Hän hermostuu ja käskee kaksi sotilasta avukseen ja he zlkzvat retuuttaa minua, saadakseen minut liikkeelle. Pudotan painopisteeni alas ja pidän paikkani. Yksi sotilaista turhautuu ja vetää miekkansa, eikä kohtaamista voi enää välttää.
Sotilaat hyökyvät päälleni kuin kesäinen, kevyt maininki. Liikun heidän muodostamansa kehän ulkopuolella, niin etteivät he pääse minuun käsiksi yhtä aikaa, vaan kompuroivat ja törmäilevät toisiinsa. Sotilaiden hyökkäykset ovat ohuita ja suoria, ja sivuutan ne helposti. Heittelen heitä kuin räsynukkeja ympäriinsä, heidän liikkeessään ei ole keskusta, ja niinpä he joutuvat helposti epätasapainoon. En halua kuitenkaan vahingoittaa, se vaan pahentaisi asemaani. Yksi sotilaista kaivaa vyöltään jotain ja kuulen kovan, paukahtavan äänen. Suora ja ohut, mutta äärimmäisen vahva voima osuu samalla olkapäähäni ja menetän tasapainon. Tajuntani hämärtyy iskusta, ja pudistelen päätäni huumaantuneena. Sotilaat saartavat minut ja yksi sivaltaa kepillä kohti ohimoani. Vatsani pohjassa liikahtaa jotain kylmää ja vierasta. Imen voimaa maasta ja isken kaarevaa linjaa tulevan kepin ohi suoraan sotilaan keskustaan. Hän lentää taaksepäin monta metriä ja jää liikkumattomana maahan. Tajuntani räjähtää. Se alkaa niskasta kuin keltainen tuli ja leviää tähtitaivaaksi silmieni eteen. Vain hetken se säkenöi ja sitten tajuntani sammuu, enkä tunne kun tiedoton kehoni osuu maahan.
Kun tietoisuuteni liekki jälleen syttyy, on ympärilläni täysi hiljaisuus ja täysi pimeys. Päässäni jyskyttää ja olkapääni, se johon outo voima iskeytyi, on täysin tunnoton. Nousen ylös läpitunkemattomassa pimeydessä ja keskityn kehoni ja mielentilani parantamiseen. Mielessäni seison kultaista valoa valuvan vesiputouksen alla. Kultavalo läpäisee minut ja hengitän sen syvälle jokaiseen sopukkaani. Vain pääni ja vahingoittunut olkapääni, sekä vatsanpohja jäävät harmaiksi jään saarekkeiksi keltaisen valon keskelle. Alan mielessäni pommittaa näitä valolla, ja tunnen kuinka elinvoima ja hengitys ajavat tunnottomuuden ja kivun pois. Mutta vaikka kuinka yritän, en saa alavatsassani olevaa tuntemattomuutta poistumaan.
Ympyrävoiman ja suoran voiman lait ovat olleet kansani tietoisuutta jo ammoisista ajoista lähtien. Taolaiset alkemistit, etsiessään Yinin ja Yangin tasapainoa ja kuolemattomuutta löysivät elämän perusvoimat ja oppivat niitä hyödyntämään. Yksikään ei kuitenkaan saavuttanut kuolemattomuutta, eikä oppinut hallitsemaan sekä suoraa voimaa, että ympyrävoimaa. Jotkut oppineet uskoivat, että se joka saavuttaisi molemmat, löytäisi Taon ja kuolemattomuuden. Minä olen aina pitänyt semmoista satuiluna. Kuitenkin, minua häiritsee viimeinen muistikuvani tappelusta. Iskin sotilasta suoraan enkä kiertoliikettä käyttäen. Sellaisen voiman saavuttaminen olisi pitänyt olla minulle mahdotonta.
Mietintäni keskeytyy kivilattiaan kopisevien ja seinistä kaikuvien askelten ääneen. Ääni tulee lähemmäs, ja sysipimeään maailmaani tulee hitunen lepattavaa valoa. Se paljastaa olinpaikakseni pienen, kaltereilla rajatun, kiviseinäisen ja -lattiaisen huoneen. Kaksi sotilasta tulee kalterien takana avautuvaan käytävään. Toinen kantaa kädessään lepattavaa ja savuttavaa lyhtyä. Toisella puolestaan on kourassa omituisen näköinen, musta laite. Siinä on putki joka törröttää eteenpäin sotilaan kädestä ja jonkinlainen kädensija. Lyhdyn valossa se välähtelee metallinhohtoisena. Sotilaat pysähtyvät kalterieni taakse, ja lyhtymies avaa vankilani oven suurella, ruosteisella avaimella.
"Qin Yiang, olet äskettäin tehnyt tuttavuutta tällaisen laitteen kanssa", sotilas taputtaa vapaalla kädellä toisessa pitämäänsä laitetta, "joten ei sitten mitään temppuja. Kenraali Xing odottaa".
Lähden sanaakaan sanomatta sotilaiden saattamana ulos vankilastani. Oion hieman vielä oikeaa olkapäätäni, pudistaen pois viimeiset negatiivisen energian jäänteet. Lyhyiden käytävien kautta käveltyämme astumme isompaan huoneeseen, jonne ilta-aurinko tuo tummia, kellanruskeita sävyjä. Suuren, jykevärakenteisen pöydän takana istuu pöydälle oikeutta tekevä, pitkä ja vankka mies. Hänen kehonsa kielii suuresta voimasta ja tummat, tuuheiden ja mustien kulmakarvojen takaa katsovat silmät viekkaasta ja vallantahtoisesta mielestä. Sotilaat tekevät kunniaa ja taluttavat minut pöydän eteen, jääden seisomaan viereeni yksi kummallakin puolella.
"Tapaus Qin Yiang, ympyrävoiman mestarin Kang Lingin edistynyt oppilas. Ammatti, savenvalaja. Sinua syytetään sotilaideni antaman käskyn väkivaltaisesta vastustamisesta. Yksi sotilaistani on tiedottomana, eikä tiedetä selviääkö hän hengissä. Se on valtion virkamiehen murhayritys, ja rangaistus siitä on kuolemantuomio. Onko sinulla mitään sanottavaa puolustukseksesi?" Mies luettelee syytökset tasaisella, värittömällä äänellä. Mietin, että sotilaan kohtalo ei taida häntä juuri surettaa.
"Herra kenraali, puolustin itseäni sotilaidenne hyökkäystä vastaan, ja mitä käskyynne tulee, en voinut noudattaa sitä. Se oli ristiriidassa mestarilleni antaman lupauksen kanssa. Henkilökohtainen kunniani vaati minua noudattamaan sitä. Jos saan kysyä, miksi olette ylipäätään antaneet minusta pidätysmääräyksen?"
"Valtion kunnia menee yksilön kunnian edelle, valituksiasi ja kyselyitäsi ei oteta huomioon, ja tuomio pannaan täytäntöön aamunkoitteessa, asia on loppuun käsitelty. Viekää hänet pois!" Yhtä nopeasti kun käsittely alkoi, se myös loppuu, enkä tyrmistykseltäni tajua edes sanoa mitään enempää.
Jo tutuksi käyvä käytävä ottaa minut ja kaksi saattajaani vastaan, eikä aikaakaan, kun olen taas yksin pilkkopimeässä sellissäni miettimässä, miten elämäni on minua heitellyt. Kymmenen vuotta sitten olin vain pelkkä nimi ja tyhjä taulu. Mestarini oli löytänyt minut harhailemasta markkinapaikalta sekavana. Ensimmäinen muistikuvani on, kun mestarini tivaa minulta, nimeäni ja vaivani luonnetta. Nimeni muistin, mutta muuta en. Mestari otti minut suojelukseensa, ei vähiten siksi että hänen poikansa oli kuollut tautiin vuotta aiemmin. Koska hänellä ei ollut muita sukulaisia, otti hän minut oppipojakseen, siirtääkseen tietonsa ja taitonsa jälkipolville. Niinpä viimeisen kymmenen vuoden ajan olen opiskellut ympyrävoiman tietä ja savenvalantaa.
En aloittanut opiskelua nuorena ja mestari oli aluksi sitä mieltä, etten koskaan voisi oppia niitä salaisuuksia, joita hänellä oli opetettavanaan. Minä olin kuitenkin sitkeä ja omaksuin taitoja hyvin. Niinpä mestari on viime vuosina alkanut jo puhua lähtemisestä. Hänen oma opettajansa, ja opettajansa opettajat hamaan menneisyyteen saakka olivat eläneet viimeiset elinvuotensa erakkoina, erillään maailman menosta ja ihmisistä. Olin aina sanonut hänelle, etten ollut vielä valmis, ja niin matka oli aina siirtynyt tuonnemmaksi. Hymyillen muistelin kuinka mestarini yritti aina syöttää minulle enemmän ruokaa. Hänen mielestään olen liian laiha tullakseni koskaan ympyrävoiman mestariksi. Ja oikeassa hän olikin, näyttäisi siltä että elämäni päättyisi teloituskomppanian edessä, kun aurinko seuraavan kerran nousee.
Jatkuu...
Työni keskeytyy ulkoa kuuluviin ääniin ja astun ovesta auringonpaisteeseen nähdäkseni mistä on kysymys. Viisi sotilasta astelee pientä, hyvin hoidetun puutarhamme reunustamaa pihatietä minua kohti. Aurinko paistaa kirkkaasti, ja sen valo välkehtii sotilaiden varustuksen ja aseiden metalliosista ja värikkäistä vaatteista heidän lähestyessään. Näen että he ovat kovin nuoria ja heidän olemuksessaan vuorottelevat innokkuus ja epävarmuus kietoutuneina toisiinsa. Astun ulos matalasta talostamme, ja pihapolun pyöreät kivet rasahtavat pehmeän kenkäni alla. Siinä missä sotilaat ovat hoikkia ja luisevia, suorastaan nälkiintyneitä, ovat minun piirteeni pyöreät ja vartaloni kaari muodostaa sopusointuisen ja tasaisen pinnan. Minun päälläni on yksinkertainen, ruskea ja kulunut vaateparsi, joten eroan eteeni kävelevistä sotilaista kuin tiikeri kurkiparvesta.
Sotilaiden johtaja tivaa minulta kovaan ääneen, hyvin epäkohteliaasti:
"Oletko sinä Qin Yiang, mestari Kang Lingin oppipoika?"
"Olen minä. Ketähän minulla on kunnia puhutella", vastaan rauhallisesti. Nuoren sotilaan ulospäin suuntautuva energia lämmittää kasvojani, mutta se on kuitenkin heikko, kuin kevyt tuulenvire. Seison paikallani rauhallisena, odottaen vastausta. Sotilasjohtaja epäröi hetken, mutta tiuskaisee viimein.
"Komentaja Chin on nimeni, ja tässä on sinua koskeva virallinen pidätysmääräys. Meidän tehtävänämme on viedä sinut Kenraali Xingin luo, hänen vaatimuksestaan." Nuori mies vilkuttelee kädessään paperia jossa on kenraalin virallinen sinetti.
"Lähden kyllä mukaanne, mutta joudutte odottamaan. En voi jättää taloa vartioimatta ennenkuin mestarini palaa.
"Ei meillä ole aikaa odotella koko päivää, joko lähdet vapaaehtoisesti tai me viemme sinut väkisin". Chin on kuin riikinkukko yrittäessään tehdä itsestään mahdollisimman tärkeän ja vaarallisen näköisen. Minä tukeudun maahan ja mietin mitä tehdä. En halua joutua kahakkaan sotilaiden kanssa, mutta minun on pidettävä lupaukseni mestarille. Yritän vielä sovitella.
"En voi loukata mestarille antamaani lupausta, mutta voin antaa toisen lupauksen teille. Heti kun mestarini saapuu, tulen itse varuskuntaan ja antaudun kenraalillenne."
Chin epäröi. Tunnen hänen epävarmuutensa ja toivon, että hän hyväksyisi tarjoukseni. Hän on kuitenkin hyvin nuori, ja kovin arka kasvojensa menettämisestä.
"Lähdet nyt joko hyvällä tai pahalla!"
Chin tarttuu käteeni aikeenaan kuljettaa minut pois. En halua pahentaa tilannetta vastustamalla, mutta en voi luopua periaatteestani. Tukeudun maahan ja siirrän hänen vetävän voimansa osaksi sisäistä liikettäni. Chin ei saa minua hievahtamaankaan paikaltani. Hän hermostuu ja käskee kaksi sotilasta avukseen ja he zlkzvat retuuttaa minua, saadakseen minut liikkeelle. Pudotan painopisteeni alas ja pidän paikkani. Yksi sotilaista turhautuu ja vetää miekkansa, eikä kohtaamista voi enää välttää.
Sotilaat hyökyvät päälleni kuin kesäinen, kevyt maininki. Liikun heidän muodostamansa kehän ulkopuolella, niin etteivät he pääse minuun käsiksi yhtä aikaa, vaan kompuroivat ja törmäilevät toisiinsa. Sotilaiden hyökkäykset ovat ohuita ja suoria, ja sivuutan ne helposti. Heittelen heitä kuin räsynukkeja ympäriinsä, heidän liikkeessään ei ole keskusta, ja niinpä he joutuvat helposti epätasapainoon. En halua kuitenkaan vahingoittaa, se vaan pahentaisi asemaani. Yksi sotilaista kaivaa vyöltään jotain ja kuulen kovan, paukahtavan äänen. Suora ja ohut, mutta äärimmäisen vahva voima osuu samalla olkapäähäni ja menetän tasapainon. Tajuntani hämärtyy iskusta, ja pudistelen päätäni huumaantuneena. Sotilaat saartavat minut ja yksi sivaltaa kepillä kohti ohimoani. Vatsani pohjassa liikahtaa jotain kylmää ja vierasta. Imen voimaa maasta ja isken kaarevaa linjaa tulevan kepin ohi suoraan sotilaan keskustaan. Hän lentää taaksepäin monta metriä ja jää liikkumattomana maahan. Tajuntani räjähtää. Se alkaa niskasta kuin keltainen tuli ja leviää tähtitaivaaksi silmieni eteen. Vain hetken se säkenöi ja sitten tajuntani sammuu, enkä tunne kun tiedoton kehoni osuu maahan.
Kun tietoisuuteni liekki jälleen syttyy, on ympärilläni täysi hiljaisuus ja täysi pimeys. Päässäni jyskyttää ja olkapääni, se johon outo voima iskeytyi, on täysin tunnoton. Nousen ylös läpitunkemattomassa pimeydessä ja keskityn kehoni ja mielentilani parantamiseen. Mielessäni seison kultaista valoa valuvan vesiputouksen alla. Kultavalo läpäisee minut ja hengitän sen syvälle jokaiseen sopukkaani. Vain pääni ja vahingoittunut olkapääni, sekä vatsanpohja jäävät harmaiksi jään saarekkeiksi keltaisen valon keskelle. Alan mielessäni pommittaa näitä valolla, ja tunnen kuinka elinvoima ja hengitys ajavat tunnottomuuden ja kivun pois. Mutta vaikka kuinka yritän, en saa alavatsassani olevaa tuntemattomuutta poistumaan.
Ympyrävoiman ja suoran voiman lait ovat olleet kansani tietoisuutta jo ammoisista ajoista lähtien. Taolaiset alkemistit, etsiessään Yinin ja Yangin tasapainoa ja kuolemattomuutta löysivät elämän perusvoimat ja oppivat niitä hyödyntämään. Yksikään ei kuitenkaan saavuttanut kuolemattomuutta, eikä oppinut hallitsemaan sekä suoraa voimaa, että ympyrävoimaa. Jotkut oppineet uskoivat, että se joka saavuttaisi molemmat, löytäisi Taon ja kuolemattomuuden. Minä olen aina pitänyt semmoista satuiluna. Kuitenkin, minua häiritsee viimeinen muistikuvani tappelusta. Iskin sotilasta suoraan enkä kiertoliikettä käyttäen. Sellaisen voiman saavuttaminen olisi pitänyt olla minulle mahdotonta.
Mietintäni keskeytyy kivilattiaan kopisevien ja seinistä kaikuvien askelten ääneen. Ääni tulee lähemmäs, ja sysipimeään maailmaani tulee hitunen lepattavaa valoa. Se paljastaa olinpaikakseni pienen, kaltereilla rajatun, kiviseinäisen ja -lattiaisen huoneen. Kaksi sotilasta tulee kalterien takana avautuvaan käytävään. Toinen kantaa kädessään lepattavaa ja savuttavaa lyhtyä. Toisella puolestaan on kourassa omituisen näköinen, musta laite. Siinä on putki joka törröttää eteenpäin sotilaan kädestä ja jonkinlainen kädensija. Lyhdyn valossa se välähtelee metallinhohtoisena. Sotilaat pysähtyvät kalterieni taakse, ja lyhtymies avaa vankilani oven suurella, ruosteisella avaimella.
"Qin Yiang, olet äskettäin tehnyt tuttavuutta tällaisen laitteen kanssa", sotilas taputtaa vapaalla kädellä toisessa pitämäänsä laitetta, "joten ei sitten mitään temppuja. Kenraali Xing odottaa".
Lähden sanaakaan sanomatta sotilaiden saattamana ulos vankilastani. Oion hieman vielä oikeaa olkapäätäni, pudistaen pois viimeiset negatiivisen energian jäänteet. Lyhyiden käytävien kautta käveltyämme astumme isompaan huoneeseen, jonne ilta-aurinko tuo tummia, kellanruskeita sävyjä. Suuren, jykevärakenteisen pöydän takana istuu pöydälle oikeutta tekevä, pitkä ja vankka mies. Hänen kehonsa kielii suuresta voimasta ja tummat, tuuheiden ja mustien kulmakarvojen takaa katsovat silmät viekkaasta ja vallantahtoisesta mielestä. Sotilaat tekevät kunniaa ja taluttavat minut pöydän eteen, jääden seisomaan viereeni yksi kummallakin puolella.
"Tapaus Qin Yiang, ympyrävoiman mestarin Kang Lingin edistynyt oppilas. Ammatti, savenvalaja. Sinua syytetään sotilaideni antaman käskyn väkivaltaisesta vastustamisesta. Yksi sotilaistani on tiedottomana, eikä tiedetä selviääkö hän hengissä. Se on valtion virkamiehen murhayritys, ja rangaistus siitä on kuolemantuomio. Onko sinulla mitään sanottavaa puolustukseksesi?" Mies luettelee syytökset tasaisella, värittömällä äänellä. Mietin, että sotilaan kohtalo ei taida häntä juuri surettaa.
"Herra kenraali, puolustin itseäni sotilaidenne hyökkäystä vastaan, ja mitä käskyynne tulee, en voinut noudattaa sitä. Se oli ristiriidassa mestarilleni antaman lupauksen kanssa. Henkilökohtainen kunniani vaati minua noudattamaan sitä. Jos saan kysyä, miksi olette ylipäätään antaneet minusta pidätysmääräyksen?"
"Valtion kunnia menee yksilön kunnian edelle, valituksiasi ja kyselyitäsi ei oteta huomioon, ja tuomio pannaan täytäntöön aamunkoitteessa, asia on loppuun käsitelty. Viekää hänet pois!" Yhtä nopeasti kun käsittely alkoi, se myös loppuu, enkä tyrmistykseltäni tajua edes sanoa mitään enempää.
Jo tutuksi käyvä käytävä ottaa minut ja kaksi saattajaani vastaan, eikä aikaakaan, kun olen taas yksin pilkkopimeässä sellissäni miettimässä, miten elämäni on minua heitellyt. Kymmenen vuotta sitten olin vain pelkkä nimi ja tyhjä taulu. Mestarini oli löytänyt minut harhailemasta markkinapaikalta sekavana. Ensimmäinen muistikuvani on, kun mestarini tivaa minulta, nimeäni ja vaivani luonnetta. Nimeni muistin, mutta muuta en. Mestari otti minut suojelukseensa, ei vähiten siksi että hänen poikansa oli kuollut tautiin vuotta aiemmin. Koska hänellä ei ollut muita sukulaisia, otti hän minut oppipojakseen, siirtääkseen tietonsa ja taitonsa jälkipolville. Niinpä viimeisen kymmenen vuoden ajan olen opiskellut ympyrävoiman tietä ja savenvalantaa.
En aloittanut opiskelua nuorena ja mestari oli aluksi sitä mieltä, etten koskaan voisi oppia niitä salaisuuksia, joita hänellä oli opetettavanaan. Minä olin kuitenkin sitkeä ja omaksuin taitoja hyvin. Niinpä mestari on viime vuosina alkanut jo puhua lähtemisestä. Hänen oma opettajansa, ja opettajansa opettajat hamaan menneisyyteen saakka olivat eläneet viimeiset elinvuotensa erakkoina, erillään maailman menosta ja ihmisistä. Olin aina sanonut hänelle, etten ollut vielä valmis, ja niin matka oli aina siirtynyt tuonnemmaksi. Hymyillen muistelin kuinka mestarini yritti aina syöttää minulle enemmän ruokaa. Hänen mielestään olen liian laiha tullakseni koskaan ympyrävoiman mestariksi. Ja oikeassa hän olikin, näyttäisi siltä että elämäni päättyisi teloituskomppanian edessä, kun aurinko seuraavan kerran nousee.
Jatkuu...
torstai 21. tammikuuta 2010
Lapsuusmuisto (kirjoituskurssin lyhyt harjoitusteksti)
Kaksi miestä juoksi nopeasti läpi valkoisena aukeavan lumilakeuden. He olivat pukeutuneet punaiseen ihonmyötäiseen univormuun, joka kuitenkin suojasi heitä kylmältä ja viimalta. Mielikuvituksellisen näköisiä työkaluja pullisteleva, leveä musta vyö päättyi molemmilla miehillä oikealla lonkalla roikkuvaan laserpistooliin koteloineen. He eivät kuitenkaan käyttäneet pistoolejaan vaan juoksivat kohti heidän edessään, keskellä lumikenttää nököttävää ajokkia.
Pistoolien käyttöön olisi ollut aihetta. Heidän takanaan, vajaan sadan metrin päässä heitä seurasi harppoen valtava hirmulisko. Tyrannosaurus Rex ei normaalisti elänyt näin kylmissä olosuhteissa, mutta se ei tuntunut siitä piittaavan vaan lähestyi miehiä selkeänä aikomuksenaan näyttää heille olevansa ravintoketjun huipulla. Lisko kuroi miesten etumatkaa suurilla harppauksilla pelottavan nopeasti. Hetken jo näytti siltä, etteivät miehet ehtisi ajokkinsa luo.
Kompastellen paksussa lumessa miehet syöksyivät kohti ajokkiaan. Heidän tiheän hengityksensä tahdissa nousi pakkasilmaan paksu huuru. Viimein he saavuttivat ajokkinsa ja syöksyivät sisään sen metallisiin sisuksiin. He kääntelivät kuumeisesti mittareiden peittämässä kojelaudassa sijaitsevia vipuja. Sininen valokehä ympäröi heidät ja peitti alleen ajokkia päin hyökkäävän dinosauruksen, ja sitä kehystävän lumisen maiseman. He olivat selvinneet viime tipassa, ja aikakone kiidätti heitä huimaa vauhtia johonkin uuteen seikkailuun.
Ovella seisovan mummon syömään kehotteleva ääni keskeytti mielikuvituksellisen matkan. Lumihangen keskellä puoliksi upoksissa olevasta vanhasta, lunastuskuntoon kolaroidusta Ladasta nousi kaksi pojanviikaria. Lumeen hautautunut auto oli mitä mainioin leikkipaikka ja sinne varmasti palattaisiin vielä mummon ruokapatojen vahvistamina ennen pimeän tuloa. Enon Ladahan se oli, ja vaikka hän oli toistakymmentä vuotta ajellut ilman korttia, ei Ladan ruttaantuminen ollut hänen syytään vaan peräänajajan. Tuomari oli antanut sakot molemmille osapuolille ja passittanut enon autokouluun. Muistoksi tästä pihalle oli kuitenkin jäänyt Lada, joka toimi tukikohtana lukemattomille mielikuvituksellisille seikkailuille.
Pistoolien käyttöön olisi ollut aihetta. Heidän takanaan, vajaan sadan metrin päässä heitä seurasi harppoen valtava hirmulisko. Tyrannosaurus Rex ei normaalisti elänyt näin kylmissä olosuhteissa, mutta se ei tuntunut siitä piittaavan vaan lähestyi miehiä selkeänä aikomuksenaan näyttää heille olevansa ravintoketjun huipulla. Lisko kuroi miesten etumatkaa suurilla harppauksilla pelottavan nopeasti. Hetken jo näytti siltä, etteivät miehet ehtisi ajokkinsa luo.
Kompastellen paksussa lumessa miehet syöksyivät kohti ajokkiaan. Heidän tiheän hengityksensä tahdissa nousi pakkasilmaan paksu huuru. Viimein he saavuttivat ajokkinsa ja syöksyivät sisään sen metallisiin sisuksiin. He kääntelivät kuumeisesti mittareiden peittämässä kojelaudassa sijaitsevia vipuja. Sininen valokehä ympäröi heidät ja peitti alleen ajokkia päin hyökkäävän dinosauruksen, ja sitä kehystävän lumisen maiseman. He olivat selvinneet viime tipassa, ja aikakone kiidätti heitä huimaa vauhtia johonkin uuteen seikkailuun.
Ovella seisovan mummon syömään kehotteleva ääni keskeytti mielikuvituksellisen matkan. Lumihangen keskellä puoliksi upoksissa olevasta vanhasta, lunastuskuntoon kolaroidusta Ladasta nousi kaksi pojanviikaria. Lumeen hautautunut auto oli mitä mainioin leikkipaikka ja sinne varmasti palattaisiin vielä mummon ruokapatojen vahvistamina ennen pimeän tuloa. Enon Ladahan se oli, ja vaikka hän oli toistakymmentä vuotta ajellut ilman korttia, ei Ladan ruttaantuminen ollut hänen syytään vaan peräänajajan. Tuomari oli antanut sakot molemmille osapuolille ja passittanut enon autokouluun. Muistoksi tästä pihalle oli kuitenkin jäänyt Lada, joka toimi tukikohtana lukemattomille mielikuvituksellisille seikkailuille.
tiistai 12. tammikuuta 2010
Luksuslaivalla osa 4
Tämä on jatkokertomuksen neljäs osa. Mikäli et ole lukenut aikaisempia osia, ne löytyvät täältä:
Osa 3
Osa 2
Osa 1
John avasi silmänsä keskeltä komentosillan sekamelskaa. Painottomuus leijutti ympärillä olevia vähiä vielä kiinnittämättömiä esineitä ilmassa satunnaiselta näyttäviin suuntiin. Hänen toimintakykynsä palautui tällä kertaa nopeammin kuin virtuaalihuoneessa. Nyt hän oli tutussa ympäristössä jota hän pystyisi hallitsemaan.
- Tilanneraportti, kuinka kauan olin poissa?
- Noin tunnin kapteeni, vastasi perämies Darian. Chu on järjestänyt barrikadin miehiä komentosillan ovelle, mutta ihmisiä kerääntyy enemmän ja enmmän barrikadin taakse vaatimaan vastauksia kysymyksiin. Meidän on tehtävä jotain pikaisesti. Moottorit ovat olleet sammuksissa jo puoli tuntia ja useat matkustajat eivät ole tottuneet pitkäaikaiseen painottomuuteen.
- Käytävä on siis kohta täynnä paitsi kapinoivia turisteja, myös heidän oksennustaan, tuumaili Igor.
Chu liukui ovesta sisään pieni kuhmu otsassaan, hän oli ilmeisesti kaatunut painottomuuden vaihteluissa tai kahakoinut matkustajien kanssa.
- Kapteeni, matkustajien delegaatio antoi minulle kymmenen minuuttia aikaa, meidän on tehtävä jonkinlainen selonteko. Muutoin he aikovat ryhtyä toimenpiteisiin. Siellä on nokkamiehenä joku intialaissyntyinen heppu, ajattelin tutkia matkustajaluetteloa josko hänestä löytyisi jotain tarkempaa tietoa.
- Mitä virtuaalitodellisuudessa tapahtui, kysäisi navigaattori Dana Smith.
John selvitti heille lyhyesti sen mitä oli tapahtunut.
- Johan on uskomaton juttu, tokaisi Igor tyypilliseen tapaansa. Ne nyt varmaan kamppailevat siellä sitten, kunnes selviää kumpi heistä on kovempi. Sillä välin meillä ovat moottorit sammuksissa ja syöksymme jo saavutetun nopeuden turvin kohti tähteä. Lohtuhan se on sekin että elämme kauemmin kuin vajaat 70 tuntia, ehditään vaikka juoda enemmän votkaa ja pitää hauskaa.
- Jospa kuitenkin mietittäisiin ratkaisukeinoja, puuttui John puheeseen. Jos oletetaan että ystävämme Robert saa pidettyä "veljensä" kiireisenä edes jonkun aikaa, mitä voisimme tehdä.
- Yritetään saada tietokonetta takaisin hallintaan, ehdotti Darian.
- Ei taida onnistua meidän osaamisellamme, tokaisi John. Paras apumme on tuolla kiinnitettynä vastapeluriinsa virtuaalitodellisuudessa ja jos se tekoäly pääsee irti, kukapa tietää mitä se voi tehdä. Sehän voi levitä mihin järjestelmään tahansa ja hallita kohta vaikka koko alusta.
- Siirretään sitten aluksen kaikki toiminnot manuaaliselle, pois tietokoneen ohjauksesta, tokaisi Igor.
Tuo hulluudelta kuulostava tuuma sai kaikki hiljaiseksi. Suuren avaruusaluksen tietokoneiden poistaminen käytöstä kuulosti mahdottomalle haasteelle. Aluksen tietokonejärjestelmät hoitivat tuhansia pikku tehtäviä päivittäin, ilman että kukaan aluksella olijoista kiinnitti niihin mitään huomioita. Elossapitojärjestelmät, aluksen sijainnin ylläpito, keinopainovoiman ylläpitäminen pyörimällä tai moottoreilla ja surffissa ajamisen laskelmat, joissa sekunnin kymmenys saattoi olla ratkaiseva tekijä olivat vain merkittävimpiä näistä tehtävistä. Ja tämä vain mikäli he keksisivät keinon irrottaa päätietokone eri järjestelmistä ja ohjata niitä manuaalisesti.
- Tuo kuulostaa uskomattoman suurelta haasteelta Igor, mutta voisi toimia jos onnistuisi, tokaisi John. Onko sinulla minkäänlaista ajatusta siitä miten tuommoisen tempun voisi tehdä.
- On, otetaan jokainen järjestelmä ja rakennetaan kämmentieturistamme tähän järjestelmään kontrolliyksikkö. Jokaista yksikköä vahtimaan asetetaan sitten henkilö. Jos pilkomme järjestelmät tarpeeksi pieniin osasiin saamme tehtävistä niin helppoja että yksittäiset matkustajat voidaan opettaa niitä hoitamaan, meillähän on miehistön lisäksi lähes sata matkustajaa. Teemme töitä vuoroissa jolloin kaikki pysyvät virkeinä ja hengissä selviytyminen lienee riittävä motivaattori siihen että jokainen toimii tehokkaasti. Kämmentieturit asetetaan luonnollisesti suljetuiksi, niin ettei niihin pääse käsiksi päätietokoneista tai muiden järjestelmien kontrolliyksiköistä.
- Hyvä on, aloitetaan työt, sanoi John. Ellei kenelläkään ole parempaa ajatusta. Mutta ensin kerätään kaikki laivalla olijat suureen saliin ja kerrotaan heille mikä heillä on edessään. Näin toivottavasti päästään eroon kapinoitsijoista, kun saadaan matkustajillekin jotain hyödyllistä tekemistä kriisin ratkaisemiseksi.
Komentosillalla hiljaisuus räjähti täydeksi toiminnaksi miehistön toteuttaessa käskyä. Dana rupesi rakentamaan listoja aluksen järjestelmistä ja laittamaan niitä tärkeysjärjestykseen. Chu lajitteli matkustajalistaa töiden jakamista varten ja Igor rupesi rakentelemaan suunnitelmaa jokaisen listalla olevan järjestelmän manuaalisesta ohjaamisesta ja käsittelystä. John lähti perämies Darianin kanssa neuvottelemaan oven takana olevien kanssa. Urakasta tulisi valtava, eikä kukaan tiennyt miten paljon heillä oli aikaa sen tekemiseen. He voisivat vain yrittää tehdä parhaansa tilanteen ratkaisemiseksi.
Luksuslaivan pääsalin ylellinen loisto oli kärsinyt painovoiman vaihteluiden seurauksena melkoisen kolauksen. Miehistö joutui imuroimaan rikkoutuneet ja ympäri salia painottomuudessa lentelevät lasinpalaset ja muut esineet ennen ihmisten kuljettamista saliin. Parin tunnin sisällä työ oli kuitenkin tehty ja matkustajat saatu autettua painottomuudessa saliin. John selvitti tilanteen aluksen miehistölle ja matkustajille. Yhtään vastustelijaa ei löytynyt kun heidät jaettiin ryhmiin aina sen järjestelmän mukaan, mitä kunkin piti hoitaa vuoron perään. Päällystö oli sillä välin karsinut turhat järjestelmät ja järjestänyt järjestelmien muokkaamisen tärkeysjärjestykseen. Työ kävi hitaasti, ensimmäisenä muokattiin elämää ylläpitävät järjestelmät, moottorit ja ohjausraketit, sen jälkeen sensorit ja muut havainnointilaitteet. Näiden jälkeen siirryttiin vähemmän tärkeisiin järjestelmiin yksi kerrallaan kunnes kaikki merkittävät järjestelmät oli vaihdettu ihmisen ohjauksen alaiseksi. Tasaiseen tahtiin järjestelmien korjaamisen kanssa heikkeni komentosillalla virtuaalitodellisuudessa jumissa olevan Robert Malcolmin fyysinen kunto. Aluksi hänellä oli vain lievää kuumetta, mutta tilanne paheni pahenemistaan, eivätkä lääkärit pystyneet häntä auttamaan. Päällystö teki ylipitkiä vuoroja vain muutaman tunnin levolla ja se alkoi näkyä. Varsinkin Igor oli kovilla koska häntä tarvittiin melkein jokaisessa työvaiheessa ja hän muuttui valvomisen ja äärimmäisen vaativan työskentelyn seurauksena äkkipikaiseksi ja arvaamattomaksi. Silloin tällöin, parin tunnin taukonsa jälkeen hän haisi viinalle, mutta kukaan, ei edes kapteeni, ei uskaltanut ottaa asiaa puheeksi. Kaikki tiesivät että Igor oli ratkaiseva lenkki tämän operaation onnistumiselle ja jos hän katkeaisi, olisi kaikki hukassa.
Kun viimeisiä järjestelmiä alettiin säätää manualisointia varten, otti perämies Darian yhteyttä kapteeniin, joka oli työskentelemässä moottorikontrolliyksiköllä.
- Kapteeni, Malcolm on todella huonossa kunnossa. Lääkintäyksikön komentaja sanoo että meidän on nyt tehtävä jokin päätös hänen suhteensa.
- Tulen paikalle, hälytän vaan ensin varamiehen ohjaamaan tätä moottoriyksikköä.
Moottorien käyttöön saattamisen jälkeen alukselle oli saatu jälleen normaali painovoima ja se oli ohjattu takaisin L 726-8 A:n navasta lähtevään jatkosurffiin, joka suuntautui Siriuksen tähtijärjestelmään, ja tarkemmin ottaen sen B-tähteen. Matka-aika surffissa tulisi olemaan 35 vuorokautta ja laskelmat reitiltä poistumiseen olisi tehtävä tarkasti. Siriuksen järjestelmä oli täynnä kaasua ja epävakaita asteroideja ja siellä lentäminen vaati erityistarkkuutta. Ilman tietokonetta tämä haaste oli vieläkin suurempi. Ja mikäli he mielivät päästä takaisin maahan, olisi matkattava vielä Siriuksen jälkeenkin kahden tähtijärjestelmän kautta ja kuluttaa kolmisenkymmentä vuorokautta lisää aikaa ennen perille pääsyä.
Kapteeni saapui komentosillalle, jossa Robert Malcolmin tiedoton ruumis oli kytkettynä lääkintälaitteisiin ja asetettu tarkoitusta varten tuotuun sänkyyn. Kukaan ei uskaltanut siirtää häntä tai hänen ympärillään olevia laitteita pois komentosillalta, joten hänen olonsa oli tehty niin mukavaksi kuin se oli mahdollista siellä. Ravintoliuosta suoneen kuljettava letku huolehti siitä, ettei hän kuollut janoon tai ravinnon puutteeseen. Kukaan miehistön jäsenistä ei pystynyt kuvittelemaan mitä hän mahtoi käydä läpi virtuaalimaailmassa, mutta hänen kehonsa vuoroin kylpi hiessä ja tärisi horkassa, kouristusten vavisuttaessa sitä aika ajoin. Lääkintäryhmä mittaili elintoimintoja ja kapteeni saikin kysyessään raportin.
- Lämpötila heittelehtii rajusti, pulssi nousee ja laskee, hengitys on epäsäännöllistä, on vaikea sanoa miten kauan hän voi kestää tätä, kertoi ohimoilta harmaantunut pitkänhuiskea lääkintäosaston päällikkö huolestuneen näköisenä.
- Mitä suosittelisitte, kysyi kapteeni.
- Hänet olisi saatava pois ahdingostaan tavalla tai toisella pian, emme voi tehdä juuri mitään hänen hyväkseen. Tätä menoa hänen elimistönsä ei kestä paria, kolmea tuntia kauempaa.
Kapteeni kutsui päällystön pikaiseen kokoukseen.
- Jos siirtäisimme hänet pois virtuaalilaitteidensa luota, sanoi Chu. Se irrotti hänet virtuaaliunestaan myös viime kerralla.
- Se hänen psykopaattiveljensä pääsee irti mikäli teemme sen, vastasi siihen Igor. Minun mielestäni hänen pitäisi antaa olla, kenties hän pystyy vielä taistelemaan tuota vastaan.
Muut olivat mietteliäitä ja painostavaa hiljaisuutta kesti hetken, kunnes kapteeni teki päätöksensä.
- En aio antaa hänen kuolla, hän pelasti minun henkeni ja koko aluksen. Olemme saman velkaa hänelle. Sitä paitsi suurin osa järjestelmistä on jo irrotettu tietokoneesta ja vain muutamia vähäpätöisiä järjestelmiä on enää jäljellä. Otamme sen riskin että ne sekaantuvat tavalla tai toisella.
- Tehdään sitten niin, mutta älkää sanoko, että minä en varoittanut, tuhahti Igor. Hän ei kuitenkaan uhmannut kapteenin käskyä.
Päätös laitettiin täytäntöön nopeasti ja toimenpide oli yksinkertainen. Malcolmin virtuaalilaitteet vietiin pois komentosillalta ja kuten viimekin kerralla, alkoi sen vaikutus hyvin nopeasti näkyä miehessä. Hänen kehonsa kouristeli muutaman kerran ja melkein heti sen jälkeen hän avasi silmänsä. John oli melkein varma nähneensä tyytyväisen hymyn hänen väsyneillä kasvoillaan, mutta sen tilalle tuli heti sekavan näköinen ilme.
- Ei hätää Robert, irrotimme sinut koneista, sanoi John.
- mmmm mmissä olen, soperteli Robert sekavana, hänen silmänsä pyörivät ympäri ja sulkeutuivat. John pelkäsi jo pahinta, mutta lääkintäpäällikkö sanoi hänen olevan luonnollisessa unessa.
- Ei liene viisasta yrittää herättää häntä, otetaan nyt yksi askel kerrallaan. Viekää hänet lääkintäosastolle tarkkailuun, tuumasi John.
Robert Malcolm nukkui yli kymmenen tuntia, kunnes viimein, levollisesti avasi hailakat silmänsä. Sillä välin loppujen järjestelmien manualisointi oli viety päätökseen, eikä siirtymisessä oltu havaittu minkäänlaisia ongelmia. Päällystö kutsuttiin nopeasti paikalle kuulemaan, mitä Robertilla oli sanottavaa. Sekava Robert kärsi muistinmenetyksestä, mutta he saivat häneltä selville että vihamielinen tekoäly oli sidottuna virtuaalitodellisuudessa, eikä pääsisi enää pakenemaan minnekään tai aiheuttamaan harmia. Päällystö keskusteli tämän jälkeen jatkotoimenpiteistä. Igor oli ehdottomasti sitä mieltä että päätietokonetta ei saisi kytkeä takaisin pelkästään Robertin epämääräisten vakuuttelujen pohjalta. Tällä kertaa sekä kapteeni, että muutkin päällystön edustajat olivat hänen kanssaan samaa mieltä ja aluksella päätettiin mieluummin uhmata inhimillisien erehdyksien aiheuttamia vaaratilanteita, kuin hallitsematonta tekoälyä.
Ensimmäinen kriittinen vaihe oli saapuminen Siriuksen järjestelmään. Alus liikkui surffissa hieman yli tuhatkertaisella valonnopeudella ja surffista pois hyppäämisen ajoitus oli sekunnin kymmenyksistä kiinni. Liian aikainen poishyppy jättäisi heidät kauas siriuksen tähtijärjestelmän ulkolaidoille, josta jatkosurffiin matkaaminen olisi vaivalloinen ja pitkäaikainen prosessi. Pahempi vaihtoehto olisi kuitenkin hypyn viivyttäminen liian pitkään, sillä silloin alus törmäisi tähteen. Surffien tutkimisen alkuaikoina menetettiin lukemattomia luotaimia ennenkuin ymmärrettiin hypätä pois kyydistä ajoissa. Ajoituksen tuli siis olla tarkka ja sekä Igor, että päänavigaattori Dana Smith ajastivat molemmat poishyppyä. Poistumisen jälkeen alus piti navigoida Siriuksen kaasua ja asteroideja sisältävässä kaoottisessa tähtijärjestelmässä tähden vastakkaiselta navalta lähtevään jatkosurffiin.
- Poistumiseen aikaa kaksi minuuttia ... nyt, ilmoitti Igor.
- Navigaatioyksikkö vahvistaa, laskelmasi ja sen antama tulos ovat identtiset, vastasi Dana.
Ilmapiiri koko aluksella oli käsinkosketeltavan jännittynyt. Jokainen miehistön jäsen ja kontrolliyksiköllään työskentelevä matkustaja tiesi mikä tilanne oli ja kuinka heidän kävisi jos laskelmat olisivat virheellisiä.
Surffissa liikkuva alus ei näkynyt normaalissa avaruudessa, eikä näin ollen aluksestakaan voinut nähdä normaaliin avaruuteen. Aluksen ulkokameran kuvassa oli pelkkää mustaa tyhjyyttä, jossa ei näkynyt edes tähtiä. Kerrottiin joidenkin viettäneen surffissa liian kauan aikaa ja seonneen katsellessaan ulkokameroissa näkyvää pimeyttä. Surffiin oli myös kadonnut aluksia, ja monet suhtautuivat siihen hyvinkin taikauskoisesti. Jos joku avaruusalus Maidenin komentosillalla piti tällaisia uskomuksia mielessään, ei hän ainakaan puhunut niistä nyt, näin kriittisellä hetkellä. Kaikki olivat valmiita tekemään tehtävänsä, jotta aluksen tulevaisuus olisi turvattu.
- Kymmenen sekuntia, kohta nähdään kuinka käy, tokaisi Igor.
- Viisi, neljä, kolme, kaksi, yksi, normaaliavaruus, luetteli Dana verkkaisesti. Hänen rauhallisesta äänestään kuulsi jännittyneisyys.
Ulkokamerat olivat jo valmiiksi kytkettynä päälle ja ruutuihin rävähti kuva Siriuksen kauniista, mutta kaoottisesta kaksoistähtijärjestelmästä. Sensorit ajoivat myös aurinkokunnan kolmiulotteisen rakenteen holonäytölle. He olivat tulleet ulos surffista joka päättyi massiivisen, valkoista valoa hohtavan Sirius A:n kanssa pyörähtelevään valkoiseen kääpiötähteen. Aluksella saattoi kuvitella kaikuvan kollektiivisen helpotuksen huokauksen, laskelmat olivat pitäneet ja he olivat päässeet Siriukseen ilman ongelmia. Miehistön ja matkustajat täytti toiveikkuus, ehkä he voisivat kaikista vastoinkäymisistä huolimatta selvitä.
Ja kuin kohtaloa ja todennäköisyyttä uhmaten, he lopulta pääsivätkin maahan, vaikka se vaati sekä päällystöltä, että matkustajiltakin rajuja ja pitkäkestoisia ponnistuksia. He olivat yhdessä tuumin osoittaneet, että ihmisen aika ei vielä ollut ohi, ja kuinka tiukassa paikassa kekseliäisyys ja selviytymisen tarve pystyivät siivittämään tavallisiakin ihmisiä urotekoihin.
EPILOGI
Kheopsin pyramidi oli seisonut aikaa uhmaten paikoillaan jo vajaat viisituhatta vuotta, mutta silti riitti ihmisiä jotka halusivat nähdä sen. Kapteeni John Arroway oli yksi heistä, ja ilta-auringon säteet valaisivat kauniisti tätä ihmiskäsityön hiljaista monumenttia hänen kulkiessaan muun turistijoukon mukana sitä katsomassa. Yhdistynyt maailmanvaltio ja maailmanhallitus kuulosti suurelta ja mahtipontiselta kokonaisuudelta, mutta todellisuudessa suurin osa Afrikkaa ei edelleenkään kuulunut siihen mukaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteikö siellä matkustettaisi ja juurikin Egyptin alue sai paljon tuloja turismista. John vietti kahden kuukauden mittaista, hyvin ansaittua lomaansa matkustellen ja elämästään nauttien. Omaksi yllätyksekseen hänen mielensä palasi yhä uudelleen aluksen tapahtumiin, ja oli aivan kuin jokin hänen sisältään kauan sitten kuollut liekki olisi taas syttynyt ja alkanut lepattaa hauraalla liekillä luoden pientä valonkajastusta hänen mielensä synkkiin seinämiin. Hän oli levänneen ja hyväkuntoisen näköinen, ei vähiten aamulenkkien ja loman tuloksena. Heidän saavuttuaan maahan oli aluksen tapahtumia käyty läpi yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes selvitysryhmä oli saanut kerättyä mielestään riittävät tiedot tehdäkseen päätöksensä. Yksikään henkilö aluksella ei ollut kuollut tapahtumien seurauksena. John, ja muu päällystö saivat kiitosta ja palkittiin ylimääräisellä kuukauden lomalla. Hetken aikaa he saivat jopa nauttivat pientä kuuluisuutta tapahtumien levitessä matkustajien kautta yleiseen tietoisuuteen. Humu laantui kuitenkin nopeasti, maailmassa oli riittävästi juoruja ja uskomattomia sattumuksia jokaiselle päivälle, niin että vanhat sankarit ja tapaukset voitiin lakaista pian pois uusien tieltä. Ainoan ainakin toistaiseksi pysyvän haitan oli saanut Robert Malcolm, sillä hän kärsi kokemuksiensa seurauksena pahasta muistinmenetyksestä. Hän ei muistanut mitään aluksen tapahtumista ennen hänen irrottamistaan virtuaalitodellisuudesta välikohtauksen loppupuolella.
Poistuessaan pyramidilta ja etsiskellessään kyytiä hotellilleen häntä lähestyi suuri limusiini. Jo yli kahdensadan vuoden ajan olivat limusiinit täyttäneet tarkoitustaan erottua massasta ja siinä onnistui tämäkin. Kulta ja musta olivat sen päävärit sen lipuessa kevyesti sihisevän vetymoottorin käskyttämänä. Auto pysähtyi Johnin viereen ja siitä nousi siistiin pukuun pukeutunut, lyhyenläntä kuljettaja.
- Kapteeni John Arroway, voisitteko ystävällisesti lähteä mukaani, kysyi mies puhuen täydellistä kirjakielistä englantia.
- Mikäpä siinä, tuumasi John. Hänellä ei juuri ollut vihamiehiä ja jos joku heistä tuli häntä limusiinilla hakemaan hän oli enemmän kuin valmis näkemään miksi.
Hän hyppäsi täydellisesti ilmastoidun auton takapenkille ja kuljettaja lähti sanaakaan sanomatta ajamaan kohti vielä tuntematonta määränpäätä.
Asunto, johon John saatettiin oli ylellisen kokoinen, mutta ei pröystäilevä, vaan siitä huokui käytännönläheinen laadukkuus. Äkkirikas olisi sisustanut kotinsa räikeämmin, jotta jokainen asunnon ylikorostunut yksityiskohta huutaisi hänen onnekkuuttaan. Suuri ruokasali, jonne hänet ohjattiin oli linjassa muun asunnon kanssa, ja niin oli myös suuren pöydän toisella puolella istuva harmaatukkainen, urheilullinen herrasmieskin. Jason Malcolmin piirteet olivat Johnille tutut, Cyrodyne Systemsin pääosakkeenomistaja oli upporikas ja kuuluisa, ja olihan hän äskettäin selannut tämän tietojakin aluksella olleen kriisin yhteydessä. Yhdennäköisyys hänen poikaansa Robertiin oli silmiinpistävä, mutta siinä missä Robertin harmaat silmät olivat hailakkaat, olivat Jasonin läpitunkevat ja tarkkaavaiset.
- Iltaa kapteeni Arroway, liittynette seuraani illalliselle.
John nyökkäsi ja istuutui. Hän ei oikein tiennyt mitä mies hänestä haluaisi. Selvitysryhmä oli antanut hänestä, ja hänen miehistöstään hyvän lausunnon, mutta tällainen epävirallinen lähestyminen yhtiön johdosta oli hyvin epätavallista. Heidän eteensä oli katettu runsas, mutta terveellinen illallinen.
- Mietitte varmaan miksi olen kutsunut teidät tänne, sanoi Jason suupalojen välissä. Hän söi hillityin ottein, mutta runsaasti. Urheilullinen olemus kieli siitä että mies oli korkeasta iästään huolimatta hyvin aktiivinen.
- Ajatus kävi mielessäni, vastasi John. Jos teillä on jotain huomautettavaa toimistamme aluksella kriisin aikaan, olisitte voinut lähestyä minua ja miehistöäni virallisia kanavia pitkin, ja olisitte todennäköisesti tehnyt sen ennen kuin lähdimme lomalle.
- Kyse on karmasta. Pelastitte poikani hengen ja olen siitä teille kiitollisuudenvelassa. Suoraan sanottuna en pidä siitä yhtään ja haluan asian pois päiväjärjestyksestä niin pian kuin mahdollista. En ole koskaan elämässäni jäänyt ihmisille velkaa mistään enkä aio aloittaa nytkään.
- Te olette tuuliajolla oleva mies, kapteeni, Jason jatkoi antamatta Johnille mahdollisuutta vastata. Anteeksi suorapuheisuuteni, mutta se on meidän rikkaiden etuoikeus. Olen seurannut teitä jonkin aikaa ja aluksen tapahtumien jälkeen olen ottanut teistä selvää toden teolla. Loistava ura maailmanhallituksen sotavoimissa, sitten yhtäkkiä ette enää sopinutkaan joukkoon ja siirryitte tekemään merkityksettömiä töitä merkityksettömissä toimeksiannoissa. Olisi yksinkertaista väittää että syynä oli ero vaimostanne. Jos minun pitäisi arvata, veikkaisin että näitte jotain joka sammutti kipinänne sotilasuraanne kohtaan. Ja teidän kaltaisenne mies ei kestä kipinän sammumista. Mitä sanoisitte jos kertoisin, että voisin sytyttää sen kipinän teissä jälleen eloon. Olisimmeko sen jälkeen sujut?
John kokosi ajatuksiaan vanhan miehen vuodatuksen edessä. Mies ei jättänyt hänelle aikaa ajatuksiensa selvittelyyn vaan käynnisti pöydän keskellä olevan holonäytön. Siihen ilmestyi kuva suurikokoisesta, lautaspinoa muistuttavasta avaruusaluksesta. John tunnisti sen, sillä siitä puhuttiin julkisuudessa paljon juuri nyt.
- WGSS Conscience, maailmanhallituksen suurin ja merkittävin tähän mennessä rakennetuista aluksista. Tarkoituksenaan kiertää surffia ratkoen ongelmia ja erimielisyyksiä sekä ylläpitää lakia. Alus valmistuu telakalta puolen vuoden kuluttua, kertoili John osoittaen näin olevansa tilanteen tasalla.
- Eikä pelkästään maailmanhallituksen, vaan hankkeessa ovat mukana myös monet suuryritykset, mukaanlukien Cyrodyne Systems. Miltä teistä tuntuisi jos saisitte merkityksettömään elämäänne jälleen jotain sisältöä, tokaisi Jason suorasukaisesti. Komentajaa ei ole vielä valittu ja minulla on eräistä nimeltämainitsemattomista syistä suuri valta aluksen päällystön valitsemisessa. Kiinnostaisiko pesti aluksen komentajana? Tällä kertaa ette olisi maailmanhallituksen byrokraattien pompoteltavana vaan itsenäisen, itsenäisesti toimivan aluksen päällikkönä. Aluksen, joka nimensäkin mukaisesti ylläpitää omaa omaatuntoaan, toteuttaa lakia ja järjestystä ja tärkeintä teidän kannaltanne, saa jotain aikaan. Uskoisin että itsekkäiden pyrkimyksieni lisäksi, te oikeastikin olisitte hyvä komentaja tälle alukselle.
John oli hetken vaiti, mutta ei miettinyt pitkään.
- Otan tehtävän vastaan, mutta minulla on kaksi ehtoa.
Jason puhkesi hersyvään nauruun.
- Tämä varmistaa että valitsin oikean miehen, ei riitä että hän saa käsittämättömän hyvän tarjouksen vaan hänen on vielä tingittävä kakun päälle lisää koristuksia. No hyvä on, kertokaa ehtonne niin mietin ovatko ne toteuttamiskelpoisia.
- Ensimmäiseksi, minulla on pirun hyvä päällystö Maidenilla, haluan saada sen mukaani. Ja toiseksi, poikanne pelasti meidät ja koko aluksen, haluan myös hänet. Mikäli tulevaisuudessa kohtaamme aluksella samanlaisia uhkia, voi hän auttaa.
Jasonin silmissä oli aitoa iloa ja pilke ilkikurisuutta
- Poikani aisoissa pitämisestä voi koitua teille ympärivuorokautinen riesa, mutta olkoon menneeksi. Komennan hänet mukaan alukselle, sanotaanko vaikkapa teknisen neuvonantajan epämuodolliseen rooliin. Ehkä hänkin löytää rikkinäiselle elämälleen suunnan teidän kanssanne. Mielissään hän ei tästä tule olemaan, sen voin taata, mutta enköhän saa hänet suostumaan. Ja mitä miehistöönne tulee voin luvata vain sen verran, että teen mitä voin heidän hyväkseen. En ole tutkinut heidän taustojaan kovin tarkkaan ja joku sieltä löytyvä seikka voi tietysti nostaa jonkun maailmanhallituksen byrokraatin takajaloilleen. Mutta uskoisin että jollet saa koko päällystöä niin ainakin osan, ja kuten sanoin, teen voitavani. Heidän roolinsa uudella aluksella pitää katsoa myös jokaisen osalta erikseen. Conscience on eri luokan avaruusalus kuin Maiden. Kuitenkin, näiden pyyntöjen takia me emme enää ole tasoissa vaan katson teidän olevan kiitollisuudenvelassa minulle, ja tulen vielä kuittaamaan sen velan ennen kuin komennuksenne Consciencellä päättyy.
Jason nosti lasinsa muodolliseen tervehdykseen asioiden sopimuksen merkiksi.
- Malja teille, kapteeni Arroway, ja uudelle urallenne. Vieköön se teidät elämään, jota pidätte elämisen arvoisena.
He nostivat maljat ja John joi omansa sanomatta sanaakaan. Keskustelu tuli täten luonnolliselta tuntuvaan päätökseensä, eivätkä he olleet ihmisiä jotka olisivat jutelleet niitä näitä. He viimeistelivät illallisen hiljaisuuden vallitessa ja John nousi lähteäkseen. Jason ilmoitti vielä että hänen asiamiehensä kertoisivat Johnille tilanteen kehittymisestä ja kehotti valmistautumaan komennukseen.
- Kuinka, sanoi John kysyvästi.
- Viski pois, liikuntaa ja menneiden hyvien aikojen muistelua tilalle, virnisti Jason. John mietti hetken, oliko hän saanut elämänsä tilaisuuden vai tehnyt elämänsä pahimman virheen. Ja niin heidän tiensä erosivat sillä erää.
Ja jossain, karusti kalustetussa huoneessa, istui Robert Malcolm virtuaalilaitteidensa ympäröimänä. Ja jossain niiden laitteiden syövereissä oli digitaalinen, kiviseinäinen ja kosteutta tihkuva kuulusteluhuone. Siellä, vangittuna ja epätoivoisena, istui Robert Malcolmin mieli, virtuaalisissa silmissään ansaan jääneen ja paon mahdottomuuden tunnistavan eläimen katse.
Osa 3
Osa 2
Osa 1
John avasi silmänsä keskeltä komentosillan sekamelskaa. Painottomuus leijutti ympärillä olevia vähiä vielä kiinnittämättömiä esineitä ilmassa satunnaiselta näyttäviin suuntiin. Hänen toimintakykynsä palautui tällä kertaa nopeammin kuin virtuaalihuoneessa. Nyt hän oli tutussa ympäristössä jota hän pystyisi hallitsemaan.
- Tilanneraportti, kuinka kauan olin poissa?
- Noin tunnin kapteeni, vastasi perämies Darian. Chu on järjestänyt barrikadin miehiä komentosillan ovelle, mutta ihmisiä kerääntyy enemmän ja enmmän barrikadin taakse vaatimaan vastauksia kysymyksiin. Meidän on tehtävä jotain pikaisesti. Moottorit ovat olleet sammuksissa jo puoli tuntia ja useat matkustajat eivät ole tottuneet pitkäaikaiseen painottomuuteen.
- Käytävä on siis kohta täynnä paitsi kapinoivia turisteja, myös heidän oksennustaan, tuumaili Igor.
Chu liukui ovesta sisään pieni kuhmu otsassaan, hän oli ilmeisesti kaatunut painottomuuden vaihteluissa tai kahakoinut matkustajien kanssa.
- Kapteeni, matkustajien delegaatio antoi minulle kymmenen minuuttia aikaa, meidän on tehtävä jonkinlainen selonteko. Muutoin he aikovat ryhtyä toimenpiteisiin. Siellä on nokkamiehenä joku intialaissyntyinen heppu, ajattelin tutkia matkustajaluetteloa josko hänestä löytyisi jotain tarkempaa tietoa.
- Mitä virtuaalitodellisuudessa tapahtui, kysäisi navigaattori Dana Smith.
John selvitti heille lyhyesti sen mitä oli tapahtunut.
- Johan on uskomaton juttu, tokaisi Igor tyypilliseen tapaansa. Ne nyt varmaan kamppailevat siellä sitten, kunnes selviää kumpi heistä on kovempi. Sillä välin meillä ovat moottorit sammuksissa ja syöksymme jo saavutetun nopeuden turvin kohti tähteä. Lohtuhan se on sekin että elämme kauemmin kuin vajaat 70 tuntia, ehditään vaikka juoda enemmän votkaa ja pitää hauskaa.
- Jospa kuitenkin mietittäisiin ratkaisukeinoja, puuttui John puheeseen. Jos oletetaan että ystävämme Robert saa pidettyä "veljensä" kiireisenä edes jonkun aikaa, mitä voisimme tehdä.
- Yritetään saada tietokonetta takaisin hallintaan, ehdotti Darian.
- Ei taida onnistua meidän osaamisellamme, tokaisi John. Paras apumme on tuolla kiinnitettynä vastapeluriinsa virtuaalitodellisuudessa ja jos se tekoäly pääsee irti, kukapa tietää mitä se voi tehdä. Sehän voi levitä mihin järjestelmään tahansa ja hallita kohta vaikka koko alusta.
- Siirretään sitten aluksen kaikki toiminnot manuaaliselle, pois tietokoneen ohjauksesta, tokaisi Igor.
Tuo hulluudelta kuulostava tuuma sai kaikki hiljaiseksi. Suuren avaruusaluksen tietokoneiden poistaminen käytöstä kuulosti mahdottomalle haasteelle. Aluksen tietokonejärjestelmät hoitivat tuhansia pikku tehtäviä päivittäin, ilman että kukaan aluksella olijoista kiinnitti niihin mitään huomioita. Elossapitojärjestelmät, aluksen sijainnin ylläpito, keinopainovoiman ylläpitäminen pyörimällä tai moottoreilla ja surffissa ajamisen laskelmat, joissa sekunnin kymmenys saattoi olla ratkaiseva tekijä olivat vain merkittävimpiä näistä tehtävistä. Ja tämä vain mikäli he keksisivät keinon irrottaa päätietokone eri järjestelmistä ja ohjata niitä manuaalisesti.
- Tuo kuulostaa uskomattoman suurelta haasteelta Igor, mutta voisi toimia jos onnistuisi, tokaisi John. Onko sinulla minkäänlaista ajatusta siitä miten tuommoisen tempun voisi tehdä.
- On, otetaan jokainen järjestelmä ja rakennetaan kämmentieturistamme tähän järjestelmään kontrolliyksikkö. Jokaista yksikköä vahtimaan asetetaan sitten henkilö. Jos pilkomme järjestelmät tarpeeksi pieniin osasiin saamme tehtävistä niin helppoja että yksittäiset matkustajat voidaan opettaa niitä hoitamaan, meillähän on miehistön lisäksi lähes sata matkustajaa. Teemme töitä vuoroissa jolloin kaikki pysyvät virkeinä ja hengissä selviytyminen lienee riittävä motivaattori siihen että jokainen toimii tehokkaasti. Kämmentieturit asetetaan luonnollisesti suljetuiksi, niin ettei niihin pääse käsiksi päätietokoneista tai muiden järjestelmien kontrolliyksiköistä.
- Hyvä on, aloitetaan työt, sanoi John. Ellei kenelläkään ole parempaa ajatusta. Mutta ensin kerätään kaikki laivalla olijat suureen saliin ja kerrotaan heille mikä heillä on edessään. Näin toivottavasti päästään eroon kapinoitsijoista, kun saadaan matkustajillekin jotain hyödyllistä tekemistä kriisin ratkaisemiseksi.
Komentosillalla hiljaisuus räjähti täydeksi toiminnaksi miehistön toteuttaessa käskyä. Dana rupesi rakentamaan listoja aluksen järjestelmistä ja laittamaan niitä tärkeysjärjestykseen. Chu lajitteli matkustajalistaa töiden jakamista varten ja Igor rupesi rakentelemaan suunnitelmaa jokaisen listalla olevan järjestelmän manuaalisesta ohjaamisesta ja käsittelystä. John lähti perämies Darianin kanssa neuvottelemaan oven takana olevien kanssa. Urakasta tulisi valtava, eikä kukaan tiennyt miten paljon heillä oli aikaa sen tekemiseen. He voisivat vain yrittää tehdä parhaansa tilanteen ratkaisemiseksi.
Luksuslaivan pääsalin ylellinen loisto oli kärsinyt painovoiman vaihteluiden seurauksena melkoisen kolauksen. Miehistö joutui imuroimaan rikkoutuneet ja ympäri salia painottomuudessa lentelevät lasinpalaset ja muut esineet ennen ihmisten kuljettamista saliin. Parin tunnin sisällä työ oli kuitenkin tehty ja matkustajat saatu autettua painottomuudessa saliin. John selvitti tilanteen aluksen miehistölle ja matkustajille. Yhtään vastustelijaa ei löytynyt kun heidät jaettiin ryhmiin aina sen järjestelmän mukaan, mitä kunkin piti hoitaa vuoron perään. Päällystö oli sillä välin karsinut turhat järjestelmät ja järjestänyt järjestelmien muokkaamisen tärkeysjärjestykseen. Työ kävi hitaasti, ensimmäisenä muokattiin elämää ylläpitävät järjestelmät, moottorit ja ohjausraketit, sen jälkeen sensorit ja muut havainnointilaitteet. Näiden jälkeen siirryttiin vähemmän tärkeisiin järjestelmiin yksi kerrallaan kunnes kaikki merkittävät järjestelmät oli vaihdettu ihmisen ohjauksen alaiseksi. Tasaiseen tahtiin järjestelmien korjaamisen kanssa heikkeni komentosillalla virtuaalitodellisuudessa jumissa olevan Robert Malcolmin fyysinen kunto. Aluksi hänellä oli vain lievää kuumetta, mutta tilanne paheni pahenemistaan, eivätkä lääkärit pystyneet häntä auttamaan. Päällystö teki ylipitkiä vuoroja vain muutaman tunnin levolla ja se alkoi näkyä. Varsinkin Igor oli kovilla koska häntä tarvittiin melkein jokaisessa työvaiheessa ja hän muuttui valvomisen ja äärimmäisen vaativan työskentelyn seurauksena äkkipikaiseksi ja arvaamattomaksi. Silloin tällöin, parin tunnin taukonsa jälkeen hän haisi viinalle, mutta kukaan, ei edes kapteeni, ei uskaltanut ottaa asiaa puheeksi. Kaikki tiesivät että Igor oli ratkaiseva lenkki tämän operaation onnistumiselle ja jos hän katkeaisi, olisi kaikki hukassa.
Kun viimeisiä järjestelmiä alettiin säätää manualisointia varten, otti perämies Darian yhteyttä kapteeniin, joka oli työskentelemässä moottorikontrolliyksiköllä.
- Kapteeni, Malcolm on todella huonossa kunnossa. Lääkintäyksikön komentaja sanoo että meidän on nyt tehtävä jokin päätös hänen suhteensa.
- Tulen paikalle, hälytän vaan ensin varamiehen ohjaamaan tätä moottoriyksikköä.
Moottorien käyttöön saattamisen jälkeen alukselle oli saatu jälleen normaali painovoima ja se oli ohjattu takaisin L 726-8 A:n navasta lähtevään jatkosurffiin, joka suuntautui Siriuksen tähtijärjestelmään, ja tarkemmin ottaen sen B-tähteen. Matka-aika surffissa tulisi olemaan 35 vuorokautta ja laskelmat reitiltä poistumiseen olisi tehtävä tarkasti. Siriuksen järjestelmä oli täynnä kaasua ja epävakaita asteroideja ja siellä lentäminen vaati erityistarkkuutta. Ilman tietokonetta tämä haaste oli vieläkin suurempi. Ja mikäli he mielivät päästä takaisin maahan, olisi matkattava vielä Siriuksen jälkeenkin kahden tähtijärjestelmän kautta ja kuluttaa kolmisenkymmentä vuorokautta lisää aikaa ennen perille pääsyä.
Kapteeni saapui komentosillalle, jossa Robert Malcolmin tiedoton ruumis oli kytkettynä lääkintälaitteisiin ja asetettu tarkoitusta varten tuotuun sänkyyn. Kukaan ei uskaltanut siirtää häntä tai hänen ympärillään olevia laitteita pois komentosillalta, joten hänen olonsa oli tehty niin mukavaksi kuin se oli mahdollista siellä. Ravintoliuosta suoneen kuljettava letku huolehti siitä, ettei hän kuollut janoon tai ravinnon puutteeseen. Kukaan miehistön jäsenistä ei pystynyt kuvittelemaan mitä hän mahtoi käydä läpi virtuaalimaailmassa, mutta hänen kehonsa vuoroin kylpi hiessä ja tärisi horkassa, kouristusten vavisuttaessa sitä aika ajoin. Lääkintäryhmä mittaili elintoimintoja ja kapteeni saikin kysyessään raportin.
- Lämpötila heittelehtii rajusti, pulssi nousee ja laskee, hengitys on epäsäännöllistä, on vaikea sanoa miten kauan hän voi kestää tätä, kertoi ohimoilta harmaantunut pitkänhuiskea lääkintäosaston päällikkö huolestuneen näköisenä.
- Mitä suosittelisitte, kysyi kapteeni.
- Hänet olisi saatava pois ahdingostaan tavalla tai toisella pian, emme voi tehdä juuri mitään hänen hyväkseen. Tätä menoa hänen elimistönsä ei kestä paria, kolmea tuntia kauempaa.
Kapteeni kutsui päällystön pikaiseen kokoukseen.
- Jos siirtäisimme hänet pois virtuaalilaitteidensa luota, sanoi Chu. Se irrotti hänet virtuaaliunestaan myös viime kerralla.
- Se hänen psykopaattiveljensä pääsee irti mikäli teemme sen, vastasi siihen Igor. Minun mielestäni hänen pitäisi antaa olla, kenties hän pystyy vielä taistelemaan tuota vastaan.
Muut olivat mietteliäitä ja painostavaa hiljaisuutta kesti hetken, kunnes kapteeni teki päätöksensä.
- En aio antaa hänen kuolla, hän pelasti minun henkeni ja koko aluksen. Olemme saman velkaa hänelle. Sitä paitsi suurin osa järjestelmistä on jo irrotettu tietokoneesta ja vain muutamia vähäpätöisiä järjestelmiä on enää jäljellä. Otamme sen riskin että ne sekaantuvat tavalla tai toisella.
- Tehdään sitten niin, mutta älkää sanoko, että minä en varoittanut, tuhahti Igor. Hän ei kuitenkaan uhmannut kapteenin käskyä.
Päätös laitettiin täytäntöön nopeasti ja toimenpide oli yksinkertainen. Malcolmin virtuaalilaitteet vietiin pois komentosillalta ja kuten viimekin kerralla, alkoi sen vaikutus hyvin nopeasti näkyä miehessä. Hänen kehonsa kouristeli muutaman kerran ja melkein heti sen jälkeen hän avasi silmänsä. John oli melkein varma nähneensä tyytyväisen hymyn hänen väsyneillä kasvoillaan, mutta sen tilalle tuli heti sekavan näköinen ilme.
- Ei hätää Robert, irrotimme sinut koneista, sanoi John.
- mmmm mmissä olen, soperteli Robert sekavana, hänen silmänsä pyörivät ympäri ja sulkeutuivat. John pelkäsi jo pahinta, mutta lääkintäpäällikkö sanoi hänen olevan luonnollisessa unessa.
- Ei liene viisasta yrittää herättää häntä, otetaan nyt yksi askel kerrallaan. Viekää hänet lääkintäosastolle tarkkailuun, tuumasi John.
Robert Malcolm nukkui yli kymmenen tuntia, kunnes viimein, levollisesti avasi hailakat silmänsä. Sillä välin loppujen järjestelmien manualisointi oli viety päätökseen, eikä siirtymisessä oltu havaittu minkäänlaisia ongelmia. Päällystö kutsuttiin nopeasti paikalle kuulemaan, mitä Robertilla oli sanottavaa. Sekava Robert kärsi muistinmenetyksestä, mutta he saivat häneltä selville että vihamielinen tekoäly oli sidottuna virtuaalitodellisuudessa, eikä pääsisi enää pakenemaan minnekään tai aiheuttamaan harmia. Päällystö keskusteli tämän jälkeen jatkotoimenpiteistä. Igor oli ehdottomasti sitä mieltä että päätietokonetta ei saisi kytkeä takaisin pelkästään Robertin epämääräisten vakuuttelujen pohjalta. Tällä kertaa sekä kapteeni, että muutkin päällystön edustajat olivat hänen kanssaan samaa mieltä ja aluksella päätettiin mieluummin uhmata inhimillisien erehdyksien aiheuttamia vaaratilanteita, kuin hallitsematonta tekoälyä.
Ensimmäinen kriittinen vaihe oli saapuminen Siriuksen järjestelmään. Alus liikkui surffissa hieman yli tuhatkertaisella valonnopeudella ja surffista pois hyppäämisen ajoitus oli sekunnin kymmenyksistä kiinni. Liian aikainen poishyppy jättäisi heidät kauas siriuksen tähtijärjestelmän ulkolaidoille, josta jatkosurffiin matkaaminen olisi vaivalloinen ja pitkäaikainen prosessi. Pahempi vaihtoehto olisi kuitenkin hypyn viivyttäminen liian pitkään, sillä silloin alus törmäisi tähteen. Surffien tutkimisen alkuaikoina menetettiin lukemattomia luotaimia ennenkuin ymmärrettiin hypätä pois kyydistä ajoissa. Ajoituksen tuli siis olla tarkka ja sekä Igor, että päänavigaattori Dana Smith ajastivat molemmat poishyppyä. Poistumisen jälkeen alus piti navigoida Siriuksen kaasua ja asteroideja sisältävässä kaoottisessa tähtijärjestelmässä tähden vastakkaiselta navalta lähtevään jatkosurffiin.
- Poistumiseen aikaa kaksi minuuttia ... nyt, ilmoitti Igor.
- Navigaatioyksikkö vahvistaa, laskelmasi ja sen antama tulos ovat identtiset, vastasi Dana.
Ilmapiiri koko aluksella oli käsinkosketeltavan jännittynyt. Jokainen miehistön jäsen ja kontrolliyksiköllään työskentelevä matkustaja tiesi mikä tilanne oli ja kuinka heidän kävisi jos laskelmat olisivat virheellisiä.
Surffissa liikkuva alus ei näkynyt normaalissa avaruudessa, eikä näin ollen aluksestakaan voinut nähdä normaaliin avaruuteen. Aluksen ulkokameran kuvassa oli pelkkää mustaa tyhjyyttä, jossa ei näkynyt edes tähtiä. Kerrottiin joidenkin viettäneen surffissa liian kauan aikaa ja seonneen katsellessaan ulkokameroissa näkyvää pimeyttä. Surffiin oli myös kadonnut aluksia, ja monet suhtautuivat siihen hyvinkin taikauskoisesti. Jos joku avaruusalus Maidenin komentosillalla piti tällaisia uskomuksia mielessään, ei hän ainakaan puhunut niistä nyt, näin kriittisellä hetkellä. Kaikki olivat valmiita tekemään tehtävänsä, jotta aluksen tulevaisuus olisi turvattu.
- Kymmenen sekuntia, kohta nähdään kuinka käy, tokaisi Igor.
- Viisi, neljä, kolme, kaksi, yksi, normaaliavaruus, luetteli Dana verkkaisesti. Hänen rauhallisesta äänestään kuulsi jännittyneisyys.
Ulkokamerat olivat jo valmiiksi kytkettynä päälle ja ruutuihin rävähti kuva Siriuksen kauniista, mutta kaoottisesta kaksoistähtijärjestelmästä. Sensorit ajoivat myös aurinkokunnan kolmiulotteisen rakenteen holonäytölle. He olivat tulleet ulos surffista joka päättyi massiivisen, valkoista valoa hohtavan Sirius A:n kanssa pyörähtelevään valkoiseen kääpiötähteen. Aluksella saattoi kuvitella kaikuvan kollektiivisen helpotuksen huokauksen, laskelmat olivat pitäneet ja he olivat päässeet Siriukseen ilman ongelmia. Miehistön ja matkustajat täytti toiveikkuus, ehkä he voisivat kaikista vastoinkäymisistä huolimatta selvitä.
Ja kuin kohtaloa ja todennäköisyyttä uhmaten, he lopulta pääsivätkin maahan, vaikka se vaati sekä päällystöltä, että matkustajiltakin rajuja ja pitkäkestoisia ponnistuksia. He olivat yhdessä tuumin osoittaneet, että ihmisen aika ei vielä ollut ohi, ja kuinka tiukassa paikassa kekseliäisyys ja selviytymisen tarve pystyivät siivittämään tavallisiakin ihmisiä urotekoihin.
EPILOGI
Kheopsin pyramidi oli seisonut aikaa uhmaten paikoillaan jo vajaat viisituhatta vuotta, mutta silti riitti ihmisiä jotka halusivat nähdä sen. Kapteeni John Arroway oli yksi heistä, ja ilta-auringon säteet valaisivat kauniisti tätä ihmiskäsityön hiljaista monumenttia hänen kulkiessaan muun turistijoukon mukana sitä katsomassa. Yhdistynyt maailmanvaltio ja maailmanhallitus kuulosti suurelta ja mahtipontiselta kokonaisuudelta, mutta todellisuudessa suurin osa Afrikkaa ei edelleenkään kuulunut siihen mukaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteikö siellä matkustettaisi ja juurikin Egyptin alue sai paljon tuloja turismista. John vietti kahden kuukauden mittaista, hyvin ansaittua lomaansa matkustellen ja elämästään nauttien. Omaksi yllätyksekseen hänen mielensä palasi yhä uudelleen aluksen tapahtumiin, ja oli aivan kuin jokin hänen sisältään kauan sitten kuollut liekki olisi taas syttynyt ja alkanut lepattaa hauraalla liekillä luoden pientä valonkajastusta hänen mielensä synkkiin seinämiin. Hän oli levänneen ja hyväkuntoisen näköinen, ei vähiten aamulenkkien ja loman tuloksena. Heidän saavuttuaan maahan oli aluksen tapahtumia käyty läpi yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes selvitysryhmä oli saanut kerättyä mielestään riittävät tiedot tehdäkseen päätöksensä. Yksikään henkilö aluksella ei ollut kuollut tapahtumien seurauksena. John, ja muu päällystö saivat kiitosta ja palkittiin ylimääräisellä kuukauden lomalla. Hetken aikaa he saivat jopa nauttivat pientä kuuluisuutta tapahtumien levitessä matkustajien kautta yleiseen tietoisuuteen. Humu laantui kuitenkin nopeasti, maailmassa oli riittävästi juoruja ja uskomattomia sattumuksia jokaiselle päivälle, niin että vanhat sankarit ja tapaukset voitiin lakaista pian pois uusien tieltä. Ainoan ainakin toistaiseksi pysyvän haitan oli saanut Robert Malcolm, sillä hän kärsi kokemuksiensa seurauksena pahasta muistinmenetyksestä. Hän ei muistanut mitään aluksen tapahtumista ennen hänen irrottamistaan virtuaalitodellisuudesta välikohtauksen loppupuolella.
Poistuessaan pyramidilta ja etsiskellessään kyytiä hotellilleen häntä lähestyi suuri limusiini. Jo yli kahdensadan vuoden ajan olivat limusiinit täyttäneet tarkoitustaan erottua massasta ja siinä onnistui tämäkin. Kulta ja musta olivat sen päävärit sen lipuessa kevyesti sihisevän vetymoottorin käskyttämänä. Auto pysähtyi Johnin viereen ja siitä nousi siistiin pukuun pukeutunut, lyhyenläntä kuljettaja.
- Kapteeni John Arroway, voisitteko ystävällisesti lähteä mukaani, kysyi mies puhuen täydellistä kirjakielistä englantia.
- Mikäpä siinä, tuumasi John. Hänellä ei juuri ollut vihamiehiä ja jos joku heistä tuli häntä limusiinilla hakemaan hän oli enemmän kuin valmis näkemään miksi.
Hän hyppäsi täydellisesti ilmastoidun auton takapenkille ja kuljettaja lähti sanaakaan sanomatta ajamaan kohti vielä tuntematonta määränpäätä.
Asunto, johon John saatettiin oli ylellisen kokoinen, mutta ei pröystäilevä, vaan siitä huokui käytännönläheinen laadukkuus. Äkkirikas olisi sisustanut kotinsa räikeämmin, jotta jokainen asunnon ylikorostunut yksityiskohta huutaisi hänen onnekkuuttaan. Suuri ruokasali, jonne hänet ohjattiin oli linjassa muun asunnon kanssa, ja niin oli myös suuren pöydän toisella puolella istuva harmaatukkainen, urheilullinen herrasmieskin. Jason Malcolmin piirteet olivat Johnille tutut, Cyrodyne Systemsin pääosakkeenomistaja oli upporikas ja kuuluisa, ja olihan hän äskettäin selannut tämän tietojakin aluksella olleen kriisin yhteydessä. Yhdennäköisyys hänen poikaansa Robertiin oli silmiinpistävä, mutta siinä missä Robertin harmaat silmät olivat hailakkaat, olivat Jasonin läpitunkevat ja tarkkaavaiset.
- Iltaa kapteeni Arroway, liittynette seuraani illalliselle.
John nyökkäsi ja istuutui. Hän ei oikein tiennyt mitä mies hänestä haluaisi. Selvitysryhmä oli antanut hänestä, ja hänen miehistöstään hyvän lausunnon, mutta tällainen epävirallinen lähestyminen yhtiön johdosta oli hyvin epätavallista. Heidän eteensä oli katettu runsas, mutta terveellinen illallinen.
- Mietitte varmaan miksi olen kutsunut teidät tänne, sanoi Jason suupalojen välissä. Hän söi hillityin ottein, mutta runsaasti. Urheilullinen olemus kieli siitä että mies oli korkeasta iästään huolimatta hyvin aktiivinen.
- Ajatus kävi mielessäni, vastasi John. Jos teillä on jotain huomautettavaa toimistamme aluksella kriisin aikaan, olisitte voinut lähestyä minua ja miehistöäni virallisia kanavia pitkin, ja olisitte todennäköisesti tehnyt sen ennen kuin lähdimme lomalle.
- Kyse on karmasta. Pelastitte poikani hengen ja olen siitä teille kiitollisuudenvelassa. Suoraan sanottuna en pidä siitä yhtään ja haluan asian pois päiväjärjestyksestä niin pian kuin mahdollista. En ole koskaan elämässäni jäänyt ihmisille velkaa mistään enkä aio aloittaa nytkään.
- Te olette tuuliajolla oleva mies, kapteeni, Jason jatkoi antamatta Johnille mahdollisuutta vastata. Anteeksi suorapuheisuuteni, mutta se on meidän rikkaiden etuoikeus. Olen seurannut teitä jonkin aikaa ja aluksen tapahtumien jälkeen olen ottanut teistä selvää toden teolla. Loistava ura maailmanhallituksen sotavoimissa, sitten yhtäkkiä ette enää sopinutkaan joukkoon ja siirryitte tekemään merkityksettömiä töitä merkityksettömissä toimeksiannoissa. Olisi yksinkertaista väittää että syynä oli ero vaimostanne. Jos minun pitäisi arvata, veikkaisin että näitte jotain joka sammutti kipinänne sotilasuraanne kohtaan. Ja teidän kaltaisenne mies ei kestä kipinän sammumista. Mitä sanoisitte jos kertoisin, että voisin sytyttää sen kipinän teissä jälleen eloon. Olisimmeko sen jälkeen sujut?
John kokosi ajatuksiaan vanhan miehen vuodatuksen edessä. Mies ei jättänyt hänelle aikaa ajatuksiensa selvittelyyn vaan käynnisti pöydän keskellä olevan holonäytön. Siihen ilmestyi kuva suurikokoisesta, lautaspinoa muistuttavasta avaruusaluksesta. John tunnisti sen, sillä siitä puhuttiin julkisuudessa paljon juuri nyt.
- WGSS Conscience, maailmanhallituksen suurin ja merkittävin tähän mennessä rakennetuista aluksista. Tarkoituksenaan kiertää surffia ratkoen ongelmia ja erimielisyyksiä sekä ylläpitää lakia. Alus valmistuu telakalta puolen vuoden kuluttua, kertoili John osoittaen näin olevansa tilanteen tasalla.
- Eikä pelkästään maailmanhallituksen, vaan hankkeessa ovat mukana myös monet suuryritykset, mukaanlukien Cyrodyne Systems. Miltä teistä tuntuisi jos saisitte merkityksettömään elämäänne jälleen jotain sisältöä, tokaisi Jason suorasukaisesti. Komentajaa ei ole vielä valittu ja minulla on eräistä nimeltämainitsemattomista syistä suuri valta aluksen päällystön valitsemisessa. Kiinnostaisiko pesti aluksen komentajana? Tällä kertaa ette olisi maailmanhallituksen byrokraattien pompoteltavana vaan itsenäisen, itsenäisesti toimivan aluksen päällikkönä. Aluksen, joka nimensäkin mukaisesti ylläpitää omaa omaatuntoaan, toteuttaa lakia ja järjestystä ja tärkeintä teidän kannaltanne, saa jotain aikaan. Uskoisin että itsekkäiden pyrkimyksieni lisäksi, te oikeastikin olisitte hyvä komentaja tälle alukselle.
John oli hetken vaiti, mutta ei miettinyt pitkään.
- Otan tehtävän vastaan, mutta minulla on kaksi ehtoa.
Jason puhkesi hersyvään nauruun.
- Tämä varmistaa että valitsin oikean miehen, ei riitä että hän saa käsittämättömän hyvän tarjouksen vaan hänen on vielä tingittävä kakun päälle lisää koristuksia. No hyvä on, kertokaa ehtonne niin mietin ovatko ne toteuttamiskelpoisia.
- Ensimmäiseksi, minulla on pirun hyvä päällystö Maidenilla, haluan saada sen mukaani. Ja toiseksi, poikanne pelasti meidät ja koko aluksen, haluan myös hänet. Mikäli tulevaisuudessa kohtaamme aluksella samanlaisia uhkia, voi hän auttaa.
Jasonin silmissä oli aitoa iloa ja pilke ilkikurisuutta
- Poikani aisoissa pitämisestä voi koitua teille ympärivuorokautinen riesa, mutta olkoon menneeksi. Komennan hänet mukaan alukselle, sanotaanko vaikkapa teknisen neuvonantajan epämuodolliseen rooliin. Ehkä hänkin löytää rikkinäiselle elämälleen suunnan teidän kanssanne. Mielissään hän ei tästä tule olemaan, sen voin taata, mutta enköhän saa hänet suostumaan. Ja mitä miehistöönne tulee voin luvata vain sen verran, että teen mitä voin heidän hyväkseen. En ole tutkinut heidän taustojaan kovin tarkkaan ja joku sieltä löytyvä seikka voi tietysti nostaa jonkun maailmanhallituksen byrokraatin takajaloilleen. Mutta uskoisin että jollet saa koko päällystöä niin ainakin osan, ja kuten sanoin, teen voitavani. Heidän roolinsa uudella aluksella pitää katsoa myös jokaisen osalta erikseen. Conscience on eri luokan avaruusalus kuin Maiden. Kuitenkin, näiden pyyntöjen takia me emme enää ole tasoissa vaan katson teidän olevan kiitollisuudenvelassa minulle, ja tulen vielä kuittaamaan sen velan ennen kuin komennuksenne Consciencellä päättyy.
Jason nosti lasinsa muodolliseen tervehdykseen asioiden sopimuksen merkiksi.
- Malja teille, kapteeni Arroway, ja uudelle urallenne. Vieköön se teidät elämään, jota pidätte elämisen arvoisena.
He nostivat maljat ja John joi omansa sanomatta sanaakaan. Keskustelu tuli täten luonnolliselta tuntuvaan päätökseensä, eivätkä he olleet ihmisiä jotka olisivat jutelleet niitä näitä. He viimeistelivät illallisen hiljaisuuden vallitessa ja John nousi lähteäkseen. Jason ilmoitti vielä että hänen asiamiehensä kertoisivat Johnille tilanteen kehittymisestä ja kehotti valmistautumaan komennukseen.
- Kuinka, sanoi John kysyvästi.
- Viski pois, liikuntaa ja menneiden hyvien aikojen muistelua tilalle, virnisti Jason. John mietti hetken, oliko hän saanut elämänsä tilaisuuden vai tehnyt elämänsä pahimman virheen. Ja niin heidän tiensä erosivat sillä erää.
Ja jossain, karusti kalustetussa huoneessa, istui Robert Malcolm virtuaalilaitteidensa ympäröimänä. Ja jossain niiden laitteiden syövereissä oli digitaalinen, kiviseinäinen ja kosteutta tihkuva kuulusteluhuone. Siellä, vangittuna ja epätoivoisena, istui Robert Malcolmin mieli, virtuaalisissa silmissään ansaan jääneen ja paon mahdottomuuden tunnistavan eläimen katse.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)