Voima ja suunta, osa 1

Dreijani pyörii vinhasti. Ympäri ja taas ympäri se pyörii, huutaen ympyräliikkeen muotoista harmoniaansa ympärilleen koko olemuksensa voimalla. Liikkeen keskustassa, myrskyn silmässä, käteni muovaavat savea. Saven muoto muuttuu matalasta korkeaksi ja taas matalaksi, aaltoillen kuin elävä olento käteni ohjauksen alla. Se löytää viimein muotonsa ja reunat kaartuvat ylös kauniisti, muodostaen täydellisen saviastian aihion. Käsken dreijan pysähtyä, ja se tottelee, vapauttaen itsensä hidastumaan. Hitaasti liike hiljenee ja viimein äänettä pysähtyy. Dreija on mestarini tekemä, eikä siinä ole katkaisinta käynnistämistä tai sammuttamista varten. Me, jotka olemme ympyrävoiman salaisuuksiin vihkiytyneitä, emme sellaisia tarvitse.

Työni keskeytyy ulkoa kuuluviin ääniin ja astun ovesta auringonpaisteeseen nähdäkseni mistä on kysymys. Viisi sotilasta astelee pientä, hyvin hoidetun puutarhamme reunustamaa pihatietä minua kohti. Aurinko paistaa kirkkaasti, ja sen valo välkehtii sotilaiden varustuksen ja aseiden metalliosista ja värikkäistä vaatteista heidän lähestyessään. Näen että he ovat kovin nuoria ja heidän olemuksessaan vuorottelevat innokkuus ja epävarmuus kietoutuneina toisiinsa. Astun ulos matalasta talostamme, ja pihapolun pyöreät kivet rasahtavat pehmeän kenkäni alla. Siinä missä sotilaat ovat hoikkia ja luisevia, suorastaan nälkiintyneitä, ovat minun piirteeni pyöreät ja vartaloni kaari muodostaa sopusointuisen ja tasaisen pinnan. Minun päälläni on yksinkertainen, ruskea ja kulunut vaateparsi, joten eroan eteeni kävelevistä sotilaista kuin tiikeri kurkiparvesta.


Sotilaiden johtaja tivaa minulta kovaan ääneen, hyvin epäkohteliaasti:
"Oletko sinä Qin Yiang, mestari Kang Lingin oppipoika?"
"Olen minä. Ketähän minulla on kunnia puhutella", vastaan rauhallisesti. Nuoren sotilaan ulospäin suuntautuva energia lämmittää kasvojani, mutta se on kuitenkin heikko, kuin kevyt tuulenvire. Seison paikallani rauhallisena, odottaen vastausta. Sotilasjohtaja epäröi hetken, mutta tiuskaisee viimein.
"Komentaja Chin on nimeni, ja tässä on sinua koskeva virallinen pidätysmääräys. Meidän tehtävänämme on viedä sinut Kenraali Xingin luo, hänen vaatimuksestaan." Nuori mies vilkuttelee kädessään paperia jossa on kenraalin virallinen sinetti.
"Lähden kyllä mukaanne, mutta joudutte odottamaan. En voi jättää taloa vartioimatta ennenkuin mestarini palaa.

"Ei meillä ole aikaa odotella koko päivää, joko lähdet vapaaehtoisesti tai me viemme sinut väkisin". Chin on kuin riikinkukko yrittäessään tehdä itsestään mahdollisimman tärkeän ja vaarallisen näköisen. Minä tukeudun maahan ja mietin mitä tehdä. En halua joutua kahakkaan sotilaiden kanssa, mutta minun on pidettävä lupaukseni mestarille. Yritän vielä sovitella.

"En voi loukata mestarille antamaani lupausta, mutta voin antaa toisen lupauksen teille. Heti kun mestarini saapuu, tulen itse varuskuntaan ja antaudun kenraalillenne."


Chin epäröi. Tunnen hänen epävarmuutensa ja toivon, että hän hyväksyisi tarjoukseni. Hän on kuitenkin hyvin nuori, ja kovin arka kasvojensa menettämisestä.

"Lähdet nyt joko hyvällä tai pahalla!"

Chin tarttuu käteeni aikeenaan kuljettaa minut pois. En halua pahentaa tilannetta vastustamalla, mutta en voi luopua periaatteestani. Tukeudun maahan ja siirrän hänen vetävän voimansa osaksi sisäistä liikettäni. Chin ei saa minua hievahtamaankaan paikaltani. Hän hermostuu ja käskee kaksi sotilasta avukseen ja he zlkzvat retuuttaa minua, saadakseen minut liikkeelle. Pudotan painopisteeni alas ja pidän paikkani. Yksi sotilaista turhautuu ja vetää miekkansa, eikä kohtaamista voi enää välttää.


Sotilaat hyökyvät päälleni kuin kesäinen, kevyt maininki. Liikun heidän muodostamansa kehän ulkopuolella, niin etteivät he pääse minuun käsiksi yhtä aikaa, vaan kompuroivat ja törmäilevät toisiinsa. Sotilaiden hyökkäykset ovat ohuita ja suoria, ja sivuutan ne helposti. Heittelen heitä kuin räsynukkeja ympäriinsä, heidän liikkeessään ei ole keskusta, ja niinpä he joutuvat helposti epätasapainoon. En halua kuitenkaan vahingoittaa, se vaan pahentaisi asemaani. Yksi sotilaista kaivaa vyöltään jotain ja kuulen kovan, paukahtavan äänen. Suora ja ohut, mutta äärimmäisen vahva voima osuu samalla olkapäähäni ja menetän tasapainon. Tajuntani hämärtyy iskusta, ja pudistelen päätäni huumaantuneena. Sotilaat saartavat minut ja yksi sivaltaa kepillä kohti ohimoani. Vatsani pohjassa liikahtaa jotain kylmää ja vierasta. Imen voimaa maasta ja isken kaarevaa linjaa tulevan kepin ohi suoraan sotilaan keskustaan. Hän lentää taaksepäin monta metriä ja jää liikkumattomana maahan. Tajuntani räjähtää. Se alkaa niskasta kuin keltainen tuli ja leviää tähtitaivaaksi silmieni eteen. Vain hetken se säkenöi ja sitten tajuntani sammuu, enkä tunne kun tiedoton kehoni osuu maahan.


Kun tietoisuuteni liekki jälleen syttyy, on ympärilläni täysi hiljaisuus ja täysi pimeys. Päässäni jyskyttää ja olkapääni, se johon outo voima iskeytyi, on täysin tunnoton. Nousen ylös läpitunkemattomassa pimeydessä ja keskityn kehoni ja mielentilani parantamiseen. Mielessäni seison kultaista valoa valuvan vesiputouksen alla. Kultavalo läpäisee minut ja hengitän sen syvälle jokaiseen sopukkaani. Vain pääni ja vahingoittunut olkapääni, sekä vatsanpohja jäävät harmaiksi jään saarekkeiksi keltaisen valon keskelle. Alan mielessäni pommittaa näitä valolla, ja tunnen kuinka elinvoima ja hengitys ajavat tunnottomuuden ja kivun pois. Mutta vaikka kuinka yritän, en saa alavatsassani olevaa tuntemattomuutta poistumaan.


Ympyrävoiman ja suoran voiman lait ovat olleet kansani tietoisuutta jo ammoisista ajoista lähtien. Taolaiset alkemistit, etsiessään Yinin ja Yangin tasapainoa ja kuolemattomuutta löysivät elämän perusvoimat ja oppivat niitä hyödyntämään. Yksikään ei kuitenkaan saavuttanut kuolemattomuutta, eikä oppinut hallitsemaan sekä suoraa voimaa, että ympyrävoimaa. Jotkut oppineet uskoivat, että se joka saavuttaisi molemmat, löytäisi Taon ja kuolemattomuuden. Minä olen aina pitänyt semmoista satuiluna. Kuitenkin, minua häiritsee viimeinen muistikuvani tappelusta. Iskin sotilasta suoraan enkä kiertoliikettä käyttäen. Sellaisen voiman saavuttaminen olisi pitänyt olla minulle mahdotonta.


Mietintäni keskeytyy kivilattiaan kopisevien ja seinistä kaikuvien askelten ääneen. Ääni tulee lähemmäs, ja sysipimeään maailmaani tulee hitunen lepattavaa valoa. Se paljastaa olinpaikakseni pienen, kaltereilla rajatun, kiviseinäisen ja -lattiaisen huoneen. Kaksi sotilasta tulee kalterien takana avautuvaan käytävään. Toinen kantaa kädessään lepattavaa ja savuttavaa lyhtyä. Toisella puolestaan on kourassa omituisen näköinen, musta laite. Siinä on putki joka törröttää eteenpäin sotilaan kädestä ja jonkinlainen kädensija. Lyhdyn valossa se välähtelee metallinhohtoisena. Sotilaat pysähtyvät kalterieni taakse, ja lyhtymies avaa vankilani oven suurella, ruosteisella avaimella.

"Qin Yiang, olet äskettäin tehnyt tuttavuutta tällaisen laitteen kanssa", sotilas taputtaa vapaalla kädellä toisessa pitämäänsä laitetta, "joten ei sitten mitään temppuja. Kenraali Xing odottaa".


Lähden sanaakaan sanomatta sotilaiden saattamana ulos vankilastani. Oion hieman vielä oikeaa olkapäätäni, pudistaen pois viimeiset negatiivisen energian jäänteet. Lyhyiden käytävien kautta käveltyämme astumme isompaan huoneeseen, jonne ilta-aurinko tuo tummia, kellanruskeita sävyjä. Suuren, jykevärakenteisen pöydän takana istuu pöydälle oikeutta tekevä, pitkä ja vankka mies. Hänen kehonsa kielii suuresta voimasta ja tummat, tuuheiden ja mustien kulmakarvojen takaa katsovat silmät viekkaasta ja vallantahtoisesta mielestä. Sotilaat tekevät kunniaa ja taluttavat minut pöydän eteen, jääden seisomaan viereeni yksi kummallakin puolella.

"Tapaus Qin Yiang, ympyrävoiman mestarin Kang Lingin edistynyt oppilas. Ammatti, savenvalaja. Sinua syytetään sotilaideni antaman käskyn väkivaltaisesta vastustamisesta. Yksi sotilaistani on tiedottomana, eikä tiedetä selviääkö hän hengissä. Se on valtion virkamiehen murhayritys, ja rangaistus siitä on kuolemantuomio. Onko sinulla mitään sanottavaa puolustukseksesi?" Mies luettelee syytökset tasaisella, värittömällä äänellä. Mietin, että sotilaan kohtalo ei taida häntä juuri surettaa.

"Herra kenraali, puolustin itseäni sotilaidenne hyökkäystä vastaan, ja mitä käskyynne tulee, en voinut noudattaa sitä. Se oli ristiriidassa mestarilleni antaman lupauksen kanssa. Henkilökohtainen kunniani vaati minua noudattamaan sitä. Jos saan kysyä, miksi olette ylipäätään antaneet minusta pidätysmääräyksen?"

"Valtion kunnia menee yksilön kunnian edelle, valituksiasi ja kyselyitäsi ei oteta huomioon, ja tuomio pannaan täytäntöön aamunkoitteessa, asia on loppuun käsitelty. Viekää hänet pois!" Yhtä nopeasti kun käsittely alkoi, se myös loppuu, enkä tyrmistykseltäni tajua edes sanoa mitään enempää.

Jo tutuksi käyvä käytävä ottaa minut ja kaksi saattajaani vastaan, eikä aikaakaan, kun olen taas yksin pilkkopimeässä sellissäni miettimässä, miten elämäni on minua heitellyt. Kymmenen vuotta sitten olin vain pelkkä nimi ja tyhjä taulu. Mestarini oli löytänyt minut harhailemasta markkinapaikalta sekavana. Ensimmäinen muistikuvani on, kun mestarini tivaa minulta, nimeäni ja vaivani luonnetta. Nimeni muistin, mutta muuta en. Mestari otti minut suojelukseensa, ei vähiten siksi että hänen poikansa oli kuollut tautiin vuotta aiemmin. Koska hänellä ei ollut muita sukulaisia, otti hän minut oppipojakseen, siirtääkseen tietonsa ja taitonsa jälkipolville. Niinpä viimeisen kymmenen vuoden ajan olen opiskellut ympyrävoiman tietä ja savenvalantaa.


En aloittanut opiskelua nuorena ja mestari oli aluksi sitä mieltä, etten koskaan voisi oppia niitä salaisuuksia, joita hänellä oli opetettavanaan. Minä olin kuitenkin sitkeä ja omaksuin taitoja hyvin. Niinpä mestari on viime vuosina alkanut jo puhua lähtemisestä. Hänen oma opettajansa, ja opettajansa opettajat hamaan menneisyyteen saakka olivat eläneet viimeiset elinvuotensa erakkoina, erillään maailman menosta ja ihmisistä. Olin aina sanonut hänelle, etten ollut vielä valmis, ja niin matka oli aina siirtynyt tuonnemmaksi. Hymyillen muistelin kuinka mestarini yritti aina syöttää minulle enemmän ruokaa. Hänen mielestään olen liian laiha tullakseni koskaan ympyrävoiman mestariksi. Ja oikeassa hän olikin, näyttäisi siltä että elämäni päättyisi teloituskomppanian edessä, kun aurinko seuraavan kerran nousee.

Jatkuu...