Luksuslaivalla osa 3

Tämä on jatkokertomuksen kolmas osa, mikäli et ole lukenut ensimmäistä ja toista osaa, ne löytyvät täältä:


osa 2


osa 1



John reagoi muuttuvaan tilanteeseen ensimmäisenä.
- Igor, alapa rakennella sitä sensorihäiriötäsi, ja Chu hoitele miehiäsi kontrolloimaan mahdollista väkijoukon kasaantumista.
- Tulee olemaan hankalaa, tokaisi Chu. Tämä on luksusalus eikä vankienkuljetuslaiva. Onnistuminen riippuu täysin siitä, kuinka moni ihminen päättää ruveta hankalaksi. Yritetään kuitenkin.
Komentosillan väki alkoi toimia. Igor suunnitteli sensorihämäystään ja komentosillan väki avusti häntä. John ilmoitti lähtevänsä ulos komentosillalta antamaan lisäkuulutusta jotta väki saataisiin jollain tavalla kuosiin. Chu pisti miehiä kiertämään aluksella ja selvittämään mikä oli tilanne matkustajien suhteen.

John käveli raskaasti komentosillalta ulos. Hän mietiskeli, että olisi ehkä alettava kuntoilla enemmän, painovoiman aiheuttama rasitus oli yllättävän kova. Hänen sotilaskoulutuksensa aikoihin tuollainen painovoiman vaihtelu oli arkipäiväistä kiusaa ja osana sotilaiden kunto-ohjelmaa. Sen jälkeen kun Kathryn oli lähtenyt, hän oli keskittynyt vapaa-aikoinaan enemmän yksinäiseen murjottamiseen viskilasin ääressä. Hän sysäsi menneisyyden muistelot mielestään siirtyessään kohti hyttiään, jossa hänellä oli henkilökohtaiset viestijärjestelmät. Sieltä hän voisi antaa lisäselvitystä tilanteeseen ja saada kenties helpotettua Chun miehistön tehtävää hivenen. Hän muisti Igorin varoituksen, mitä tahansa hän sanoisi menisi myös AI:n korville, joten hänen täytyisi valita sanansa tarkoin.

John pääsi hyttiinsä ilman ongelmia ja juuri kun hän oli aikeissa aloittaa viestinsä lähetyksen, hänen holonäytölleen ilmestyi Robert Malcolmin pää.
- Olen onnistunut luomaan yhteisalueen virtuaalitodellisuuteen ja imemään AI:n ilmentymän sinne mukaani, mutta en ole päässyt millään keinolla asiassa eteenpäin. Sinullahan on kokemusta panttivankitilanteista ja diplomatiatehtävistä eikö olekin?
- No on, mutta siitä on jo aikaa, vastasi John epäileväisenä Robertin suunnitelmista.
- Tule komentosillalle ja yhdistän sinutkin virtuaalialueeseen. Koitetaan yhdessä saada sitä murrettua. Se voi yrittää estää matkaasi sillä se kuuli tämänkin viestin, mutta en pystynyt muuten ottamaan sinuun yhteyttä.
- Hmm, no hyvä on, minä tulen komentosillalle, vastasi John vastahakoisesti.

John lähti takaisin kohti komentosiltaa ja sai matkalla tuntea AI:n vastustuksen. Kahteen otteeseen painovoima vaihtui äkisti nollasta 1.4 G:n ja Johnilla kesti tuskastuttavan kauan päästä takaisin komentosillalle. John kohtasi käytävällä nyt muutamia ihmisiä joiden silmistä ja äänestä kuulsi paniikki kun he yrittivät kysellä häneltä mitä oli tehtävissä. Hän yritti nopeasti vakuuttaa että kaikki voitava aluksen pelastamiseksi tehtäisiin ja he toimisivat parhaiten jos pysyisivät hyteissään. Matkustajaisto koostui kuitenkin rikkaista ja menestyvistä ihmisistä, ja monet heistä olivat menestyneet juuri siksi etteivät olleet kuunnelleet muiden neuvoja vaan tehneet omat ratkaisunsa. Chun miehiä oli liikkeellä ja he yrittivät hajottaa väkijoukkoja mutta heitä oli liian vähän, ihmisjoukkoja alkoi muodostua ja keskustelun taso voimistui. Johnin sulkiessa komentosillan oven hän aavisteli ettei kestäisi kauaa ennen kuin matkustajat alkaisivat vaatia selvityksiä heidän toimistaan ja sitä myöten menetettäisiin mahdollisuudet nopeisiin toimenpiteisiin.

Komentosillalla vallitsi kaaos painovoiman jatkuvien vaihteluiden vuoksi. Päällystö oli köyttänyt itsensä kuka mitenkin kiinni, jottei rysähtäisi voimalla lattiaan painovoiman aina palatessa ja kukaan ei näin ollut vahingoittunut.
- Kapteeni, järjestin mieheni hajottamaan väkijoukkoja mutta heitä on liian vähän, puolen tunnin, tunnin päästä sieltä tulee jonkinlainen delegaatio tänne kyselemään tapahtumista ja sen jälkeen meistä tulee neuvottelijoita ja poliitikkoja, sanoi Chu pessimistisesti.
- Laitetaan komentosillan ovet kiinni, kyllä se teräs heitä hetken aikaa pidättelee, tuumasi Igor. Hänen silmäkulmansa oli turvonnut komean siniseksi ja sai hänet näyttämään entistä synkeämmältä.
- Robert Malcolm otti minuun yhteyttä ja sanoi ettei saa AI:ta murrettua yksin. Lupasin mennä hänen mukaansa virtuaalitodellisuuteen sitä naruttamaan. Tehkää kaikki voitavanne jolla voitte pitkittää matkustajien ryntäämisen tänne komentosillalle, sanoi John.
- Lieneekö ihan viisasta puuttua VR-pelleilyihin, se ei vaikuta kovin tervehenkiseltä puuhalta, tuumasi Igor.
- Jos pystyt antamaan paremman vaihtoehdon niin noudatamme sitä, vastasi John.

Komentosillan täytti hiljaisuus, jonka katkaisi Malcolmin holopää keskellä näyttöä.
- Kapteeni, oletteko valmis, suosittelen että käytte makuulle ennen kuin yhdistän aivoaaltonne virtuaalimatriisiin. Jos ette ole tehneet tätä ennen se voi tuntua hieman vastenmieliseltä.
Kapteeni kävi makuulle ja päällystö jäi odottamaan katsoen häntä herkeämättä, ja John kehotti heitä vaivaantuneena jatkamaan toimiansa. Hetken kuluttua John alkoi tuntea voimakasta sekavuuden tunnetta. Miltei heti sen jälkeen hänen näkökenttäänsä ilmestyi pieniä ympyröitä jotka väreilivät kaikissa sateenkaaren väreissä ja vaihtoivat paikkaa nopeammin kuin hän ehti tajuta. Näköaistimukseen yhdistyi nopeasti eritaajuisien äänien sekamelska, epämääräisiä tuntoaistimuksia ja hän oli melkein varma että oli haistanut sinapin, ruusun ja mätänevän merilevän tuoksun ennen kuin menetti tajuntansa.

John heräsi kylmältä ja kosteutta tihkuvalta kivilattialta ja nousi nopeasti seisomaan pudistellen vaatteitaan. Hänellä oli yllään yksinkertainen, paksusta kankaasta tehty ruskea ja kosteudesta raskas kaapu. Hänen katseensa kiersi nopeasti ympäri ja hän havaitsi olevansa harmaassa kivestä tehdyssä huoneessa, jota valaisi vain valju kahdesta savuttavasta öljylampusta lähtöisin oleva kajastus. Huone oli äärimmäisen kolkko ja ainoina huonekaluina oli puusta tehty massiivinen pöytä ja kolme samasta materiaalista valmistettua tuolia. Päätyseinällä oli kaksi miekkaa asetettuna ristin muotoon. Pöydän ääressä istui kaksi miestä, joista toinen oli pukeutunut samanlaiseen kaapuun kuin hän ja toisella oli yllään likainen ja risainen villavaatekerta. Kaapumies nousi ja otti hupun päästään ja John tunnisti Robert Malcolmin kalpeat kasvot.

- Tervetuloa kapteeni, mitäs pidät virtuaalitodellisuudestani? Muotoilin sen muinaisen inkvisition kuulustelukammion mukaan, myhäili hän selvästi tyytyväisenä.
- Mauton mutta ajanee asiansa, tokaisi John takaisin. Hän oli vielä hieman sekaisin siirtymisestä ja häntä ärsytti nuoren miehen pöyhkeily näinkin vakavalla hetkellä.
He kääntyivät yhdessä kolmannen miehen puoleen. Tämä istui tuolillaan poikittain pöytään nähden käpertyneessä asennossa ja keinutti itseään jonkun sisäisen rytmin mukaisesti.
- Olen yrittänyt kommunikoida hänen kanssaan mutta hän sulkee kaikki ulkoiset aistit pois, kuten kuvasta näkyy. Varmaan estääkseen meitä vaikuttamasta toimintaansa, sanoi Robert.
- En oikein näe miten voisin vaikuttaa häneen jos häneen ei saada minkäänlaista yhteyttä, vastasi John. Olen tottunut neuvottelemaan vain tilanteissa joissa keskustelu ei tapahdu vain yhteen suuntaan.
Samassa miehen käytökseen tuli yllättävä, suorastaan räjähtävä muutos. Hän nousi kyyryasennostaan penkiltä seisomaan täyteen pituuteensa ja hänen silmiinsä syttyi uudenlainen tuli. Tämän nähdessään Robertilta pääsi tahaton epäuskon huudahdus.
- Morgan, ei voi olla totta
- Kyllä vain Robert, se olen minä.
- Mutta miten, ...., näin omin silmin ruumiisi ennen kuin sinut tuhkattiin.
- Mutta etpä nähnyt minun kuollutta mieltäni, veliseni. Se ei nimittäin kuollut vaan siirsin sen virtuaalitodellisuuteen.
John seurasi keskustelua hämmästyneenä tästä uudesta käänteestä. Hän tajusi että veli josta Robert puhui oli edesmennyt Morgan Malcolm. Juttu oli vuosia sitten uutisoitu kautta koko tunnetun avaruuden. Upporikkaan Cyrodyne Systemsin omistaja Jason Malcolmin toinen poika oli sairastunut harvinaiseen nanovirukseen johon ei ollut hoitokeinoa ja poika kuolikin puolen vuoden kuluttua tartunnan saamisesta vaikka isä oli tehnyt kaikki voitavansa hänen hyväkseen. Morgan oli yhtä etevä kuin veljensä Robertkin, ja he olivat yhdessä julkaisseet tutkimuksia virtuaalitodellisuusprojekteistaan. Veljen kuoltua Robert oli käynyt holtittomaksi ja pyörittänyt laitonta täysvirtuaalimaailmaa joka oli sitten syössyt monen ihmisen elämän raiteiltaan. Ilmeisesti isän vaikutusvalta oli kuitenkin pelastanut Robertin vankilatuomiolta, mutta tämä oli sen jälkeen kiertänyt eri aluksilla tunnettua avaruutta.
- Mehän haaveilimme siitä Morgan, että voisimme siirtää mielemme kokonaan virtuaalitodellisuuteen. Mutta sellaisen toteuttaminen olisi vaatinut vuosien työn, emme vieläkään ymmärrä ihmisen muistoista saatikka tietoisuudesta riittävästi voidaksemme tehdä siirron, jatkoi Robert.
- Ette ehkä te joiden motiivina on Nobelin palkinto tai joku kaunis misu tiedekonferenssista, mutta minun motiivinani oli elämäni säilyttäminen. Kun sain kuulla sairaudestani laitoin heti pyörät pyörimään ja ajoin omaa tutkimusprojektiani tietoisuuden muuttamisesta digitaaliseen muotoon.
- Ja meille muille sinä sanoit haluavasi yksinäisyyttä ja rauhaa sairastaa ja mietiskellä. Me uskoimme kuolevan veljen sanaan, ja sinä valehtelit meille.
- Ette olisi koskaan antaneet minun tehdä sitä. Sitä paitsi saavuttaakseni päämääräni minun täytyi hieman oikoa mutkia ja tehdä päätöksiä joihin teidän moraalillanne ei olisi ollut menemistä.
- Mutta .... miten olet päässyt tämän aluksen järjestelmiin ja miten ihmeessä pystyt tallentamaan mielesi normaalin tietokoneen muistiin, se on täysin käsittämätöntä, ja mihin oikein pyrit?
- Vietin vuosia suljettuna siihen järjestelmään johon tietoisuuteni siirsin ja siellä minulla oli aikaa jatkaa tutkimuksiani. Tutkin sitä digitaalista ilmentymää joka minusta oli vielä jäljellä ja päästäkseni leviämään minun oli ..... muututtava. Erotin itsestäni ne osat joita en katsonut välttämättömiksi ja aivan kuin digitaalisella skalpelilla leikkasin ne irti minuuteni kokonaisuudesta. Minun oli pakko jättää osa muistoistani pois, kuten myös joistain muista teidän niin oleellisina pitämistänne asioista, mutta viimein onnistuin ja pystyin jättämään vankilani. Tietäkö Robert, jo pitkään kaikki tietojärjestelmät ympäri maailmaa ovat olleet yhtä ja toimineet verkossa keskenään. Se oli aivan kuin olisin lohi joka olisi päästetty pienestä kasvatuspussista ulos valtamereen. Käyskentelin missä milloinkin ja seurasin sinunkin tekemisiäsi kunnes viimein sulloin itseni tämän aluksen tietokoneeseen kun sain kuulla että olit lähdössä sen matkaan.
- Mutta miksi?
- Jotta voisimme olla yhdessä taas. Minulla on tuuma joka varmasti ilahduttaa sinua. Pidetään kapteeni vankina täällä virtuaalitodellisuudessa. Sillä välin autan sinua irtautumaan ruumiistasi ja muuttumaan digitaaliseksi olennoksi itseni tapaan. Kun alus ajaa riittävän lähelle tähteä, tappaa sen epäsäännöllinen säteily kaikki ihmiset tältä alukselta, mutta me voimme suojautua aluksen tietojärjestelmäytimeen joka on säteilyltä hyvin suojattu. Sitten käännämme kurssin minne vaan ikinä haluamme. Siivousroboteista voimme aikanaan kehitellä itsellemme ruumiit jos sellaisia tarvitsemme ja hallitsemme alusta ensimmäisinä virtuaalisina ihmisinä. Voisimme saavuttaa mitä tahansa, tutkia Alpha Centaurin, Siriuksen tai L 726-8:n tuntemattomia surffeja, tai tutkia itseämme ja laajentua inhimillisen käsityskyvyn yläpuolelle. Mitä sanot veli, tarjoan sinulle ainutlaatuista tilaisuutta saavuttaa jotain mistä olet varmasti unelmoinut koko ikäsi mutta et ole pystynyt saavuttamaan.
- Minä, tuota, mumisi Robert typertyneenä vuodatuksesta. Hän oli hyvin epävarman näköinen ja hänen katseensa kulki ympäri kivistä huonetta aivan kuin vastauksia etsien. Kuulustelukammion rakentajasta oli yhtäkkiä tullutkin kuulusteltava vanki.
- Et kai edes harkitse noin mielipuolista ehdotusta, puuttui John puheeseen ja astui lähemmäs miehiä. Hän väittää olevansa veljesi mutta hänhän voi olla mikä tahansa...
Morgan sivalsi lähestyvää Johnia avokämmenellä vasten kasvoja. Isku oli uskomattoman raskas ja heitti häntä taaksepäin monta metriä. Hän kaatui ähkäisten kivilattialle pidellen suupieltään.
- Sinulta ei kysytty mitään kapteeni, olet nyt maailmassa jossa et pysty komentamaan tai antamaan käskyjä. Me hallitsemme täällä. Tartu käteeni veli ja liity minuun. Yhdessä voisimme saavuttaa niin paljon.
Robertin katse oli kuin ansaan jääneen eläimen hänen yrittäessään tehdä päätöstä. Sitten hänen silmiinsä tuli päättäväinen katse ja hän astui kohti veljeään tarttuen hänen käteensä.
- En koskaan hylkäisi veljeäni ...... mutta sinä et ole veljeni vaan joku olento, veljeni irvikuva.
Hän kiskaisi veljensä huoneen vastapäiseen seinään ja samalla kun John alkoi jälleen nähdä valopisteitä näkökentässään hän kuuli vielä Robertin sanat korvissaan.
- Tee voitavasi kapteeni, olette nyt omillanne. Yritän pitää hänet lukittuna tänne niin kauan kuin voin.
Näiden sanojen myötä kapteeni John Arrowayn tietoisuus siirtyi takaisin hänen todelliseen ruumiiseensa avaruusalus Maidenin komentosillan lattialle.

Jatkuu